Jättiyllätys! Suomalainen teinitähti katosi julkisuudesta – esiintyy nyt miljoonille

New Yorkissa asuva ex-teinitähti laulaa Leijonien superturnauksessa.
Helsinkiläinen Janita Raukko nousi 1990-luvun alkupuolella teinitähteyteen. Janita oli vasta 14-vuotias tulkitessaan monien muistamia hittejä kuten Maistan maailmaa, Oma planeetta ja Jos jäät.
Kahdesti Emma-palkittu Janita karisti pian Suomen pölyt kannoiltaan. Lahjakas laulaja-lauluntekijä muutti vuonna 1996 New Yorkiin ollessaan 17-vuotias.
Sittemmin on ehtinyt tapahtua paljon. Janita oli USA:ssa naimisissa reilusti vanhemman managerinsa Tomi Ervin kanssa, jolta peri nykyisen sukunimensä. Pariskunta erosi 2008.
Suomessa Janitasta ei ole kuultu hetkeen mitään. Seiskan selvityksen mukaan Janita viihtyy yhä New Yorkissa, jossa hän asuu yhdessä amerikkalaispuolisonsa kanssa. Hänellä on nykyään myös Yhdysvaltojen kansalaisuus.
Miljoonia tv-katsojia
Vaikka Janita on tehnyt rapakon takana jatkuvasti musiikkia, suomalaisten silmissä hän palaa vasta nyt parrasvaloihin. Janita on nimittäin pestattu laulamaan Maamme-laulut NHL:n masinoimassa 4 Nations -lätkäturnauksessa.
Kannustan täydestä sydämestäni suomalaista sisua.
Kyseessä on yksi jääkiekkokauden ehdottomista kohokohdista. USA:n, Kanadan, Ruotsin ja Suomen välistä superturnausta tapittaa miljoonat ja taas miljoonat tv-katsojat ympäri kiekkohullun maailman, joten Janita on isossa näyteikkunassa.
– On kunnia, että NHL on pyytänyt minua laulamaan Maamme-laulun näihin otteluihin. Kannustan täydestä sydämestäni suomalaista sisua ja taitavia suomalaisia jääkiekkoilijoita. Voitto kotiin! Janita hihkuu tiedotteessa.
Pitkästä aikaa Suomeen
Janita pääsee laulamaan jo ensi yönä Suomen aikaa, kun Leijonat kohtaa turnauksen avausottelussaan USA:n. Maamme-laulu kajahtaa ilmoille Montrealissa myös lauantaina Ruotsia vastaan ja maanantaina Kanadaa vastaan Bostonissa.
Toistaiseksi ei ole tietoa, kuullaanko Janitaa mahdollisesti myös 4 Nationsin finaaliottelussa, mikäli Leijonat etenee sinne saakka. Kiekkoturnauksen loppuhuipennus on merkitty kalenteriin varhain ensi viikon perjantaille.
Sen sijaan varmaa on, että Janitaa kuullaan keväällä myös kotimaassa. Amerikkalaistunut artisti saapuu juhlistamaan kymmenettä sooloalbumiaan kotikulmilleen Helsinkiin G Livelabiin 7. toukokuuta.
Leijonien 4 Nation -ottelut näkyvät Suomessa Nelosella ja Ruutu-palvelussa.