Huippu-uimari Ida Hulkko iski silmänsä hävyttömän komeaan turkkilaiseen

Huippu-uimaripariskunnan rakkaus roihahti altaan reunalla. Nyt he suunnittelevat vauhdilla syyshäitä.
Ei ole ihan jokapäiväistä, että Turkin maajoukkuemies edustaa suomalaista uintiseuraa. 29-vuotias Metin Aydin kuitenkin lukeutuu Tampereen Työväen Uimareiden eli TaTun edustusjoukkueeseen.
Arkistovideolla Ida Hulkko Tampereella:
Sitä ei tarvitse lainkaan hämmästellä, vaikka turkkilainen Metin onkin viettänyt lapsuutensa Saksan Kölnissä ja asunut pitkään Yhdysvaltojen Havaijilla. Hänet on tuonut Tampereelle syistä ilmeisin: rakkaus.
Suorastaan hävyttömän komea turkkilainen iski nimittäin silmänsä suomalaisuimari Ida Hulkkoon – TaTun uimareita hänkin – ja loppu on niin sanotusti historiaa.
– Näin voisi sanoa! Menimme viime vuonna kihloihin ja ensi syksynä olisi tarkoitus juhlia häitä, ikionnellinen Ida, 26, Seiskan Urheilugaalassa jututtama Iida kertoo.
Lempi leimahti altaalla
Metin muutti Idan perässä Tampereelle vuonna 2022. Kyyhkyläiset ovat siitä saakka viihtyneet visusti saman katon alla.
Kyllä tämä urheilu vetää aika hyvin porukkaa yhteen.
Ammattiuimarit ovat siis viihtyneet yli kolme vuotta yhdessä. He tunsivat toisensa jo aiemmin, sillä molemmat ovat tottuneet kiertämään kisareissuja ympäri maailmaa. Rakkaus roihahtikin klassisesti altaan reunalla.
– Kyllä tämä urheilu vetää aika hyvin porukkaa yhteen. Uinnin parissa ollaan päädytty yhteen, ja toivottavasti pidetäänkin pitkään yhtä, Ida tuumii.
Tyynenviileä turkkilainen
Idan ei tarvitse kauaa miettiä vastaustaan kysyttäessä, millainen hänen tuleva aviomiehensä on luonteeltaan. Turkkilainen veri ei kuulemma kuohahda, vaan se on päinvastoin mikkeliläislähtöinen Ida, joka on enemmän räiskyvä luonteeltaan.
Metin on kaikkinensa äärimmäisen lämmin ja ihanan avulias persoona.
– Metin on kaikkinensa äärimmäisen lämmin ja ihanan avulias persoona. Mutta totta kai näin uimarin näkökulmasta hän on myös lahjakas uimari.
Mikä komistuksen luonteenpiirre teki sinuun suurimman vaikutuksen?
– Ulospäinsuuntautuneisuus ja lämpö. Ja ehkä sellainen rauha, jonka hän tuo omaan tekemiseeni ja persoonaani liittyvään ylimääräiseen sähläykseen! Siinä mielessä tasapainotamme hyvin toisiamme.