Esa Tikkaselta suoraa puhetta Jere Karalahdesta

Esa Tikkaselta suoraa puhetta Jere Karalahdesta

Jere Karalahden on määrä kohdata nyrkkeilykehässä 15 vuotta nuorempi Matias Niemi syyskuun 27. päivä.

Esa Tikkanen on jääkiekkolegenda ja viiden Stanley Cupin mies.

Videolla Esa Tikkanen kertoo, mikä nyky-NHL:ssä mättää

Jere Karalahti on niin ikään kiekkolegenda ja pelannut myös tarunhohtoisessa NHL:ssä.

Viime aikoina ex-kiekkoilija on kuitenkin omistautunut nyrkkeilylle, sillä hänen on määrä otella F2F-tapahtumassa Helsingin jäähallissa somevaikuttaja Matias Niemeä vastaan 27. syyskuuta.

Erityisesti Matiaksen puolelta on heitetty löylyä kiukaaseen ja Tapulikaupungin oman pojan suuntaan.

Esa Tikkanen seuraa yhä jääkiekkoa herkeämättä. Vieressä Enzo-poika.
Esa Tikkanen seuraa yhä jääkiekkoa herkeämättä. Vieressä Enzo-poika.

Jere kuvattu erinäisissä puuhissa

Jere on sen sijaan pysytellyt melko hiljaa, mutta on joutunut tahtomattaan Seiskan lukijoiden alinomaisen tarkkailun ja kuvaamisen kohteeksi.

Hänet on viime viikkoina nähty muun muassa puskapissalla parkkipaikan ja ruokakaupan läheisyydessä.

Onpa hänet nähty myös ruokakaupassa sisällä – seuranaan avovaimonsa.

Jere Karalahti on elänyt värikkään elämän, josta ei ole käänteitä – eikä päihteitä – puuttunut.
Jere Karalahti on elänyt värikkään elämän, josta ei ole käänteitä – eikä päihteitä – puuttunut.

"Näyttää olevan hyvässä kunnossa"

Esa ei epäröi kertoa omaa näkemystään tulevasta nyrkkeilyottelusta, jonka toteutumisesta kaikki eivät ole edes varmoja.

– Tulee olemaan mielenkiintoinen, Esa pohtii.

– Jere näyttää olevan hyvässä kunnossa. Näin hänet kesällä Hietsussa.

”Tiki” toivoo, että kaikki sujuu ottelun suhteen hyvin.

Jere on ainakin silminnähden ottanut rennomman suhtautumisen tulevaan koitokseen, eikä ole lähtenyt Matiaksen löylyn heittoon mukaan.
Jere on ainakin silminnähden ottanut rennomman suhtautumisen tulevaan koitokseen, eikä ole lähtenyt Matiaksen löylyn heittoon mukaan.

– Toivotaan, ettei satu mitään.

Tuore avoliitto voi myös vaatia oman veronsa esimerkiksi keskittymisen suhteen.

– Hah hah, en usko, että Jere on sellainen, Tiki hymähtää.

– Uskon, että Jere tulee keskittymään otteluun – ja se on varmasti kova juttu.

Jere on pelannut 'Tikin' tavoin sekä HIFK:ssa että Jokereissa.
Jere on pelannut "Tikin" tavoin sekä HIFK:ssa että Jokereissa.

"Mutta tämä on sitä, että..."

Osa uskoo, että Jere tulee kokemaan ”Immun” eli Mika Ilménin kohtalon, onhan Matias Jereä 15 vuotta nuorempi.

Immu joutui höyhensaarille toukokuun alussa, kun häntä peräti 30 vuotta nuorempi Joni Takala eli ”Stagala” näytti käytännössä, mitä suuri ikäero voi brutaaleimmillaan tarkoittaa.

– Molemmat ovat kovia kundeja, mutta tämä on sitä, että kumman taidot ovat paremmat nyrkkeilyssä.

– Jere on kuitenkin nyrkkeillyt jäällään peliurallaan. Se ei tosin ole sama asia, Tiki muistaa muistuttaa.

Jere oli aiemmin naimisissa Nanna Karalahden kanssa, mutta on sittemmin löytänyt uuden rakkauden.
Jere oli aiemmin naimisissa Nanna Karalahden kanssa, mutta on sittemmin löytänyt uuden rakkauden.

Semenko vastaan Ali

Tiki kaivaa konkretiaa historian takamailta.

Hänen peliuransa joukkuetoveri – kovana tappelijana ja kaukalon poliisina tunnettu Dave Semenko – otti kolmieräisen näytösottelun nyrkkeilysuuruus Muhammad Alia vastaan.

– Semenko voitti ensimmäisen erän puhtaasti, mutta sitten kun Ali alkoi nyrkkeillä, niin se vähän vaihtui.

Tiki ei myöskään laittaisi rahaa sen enempää Jeren kuin Matiaksenkaan puolesta.

– En kummankaan.

– Se on ihan show’ta, Tiki lataa.