Alpo Suhoselta rehellinen ulostulo Juhani Tammisesta – "Kai me ollaan väleissä"

Alpo Suhoselta rehellinen ulostulo Juhani Tammisesta – 'Kai me ollaan väleissä'

Kiekkokevään kenties kutkuttavin ottelupari on Liigan välieräparien sijaan Pelicansin ja Jokerien nousukarsinta.

Kotimainen kiekkokevät on huipentumassa, kun Liigassa pelataan pian välieriä.

Arkistovideo: Juhani Tamminen kertoi keväällä 2024 jäävänsä eläkkeelle.

Ehkä jopa mestaruutta enemmän kiekkoväkeä kiinnostaa nousukarsinta, jossa kohtaavat Lahden Pelicans ja Helsingin Jokerit.

Monet ovat uumoilleet, että sarjasta voi tulla jopa yhtä ikimuistoinen kuin Vaasan Sportin ja Porin Ässien vastaava sarja keväällä 2009.

Sarjassa eivät kohdanneet vain kaksi seuraa, vaan myös kaksi omaleimaista ja voimakastahtoista päävalmentajaa: Ässien Alpo Suhonen ja Sportin Juhani Tamminen.

Huima sarja päättyi vasta legendaarisessa Game Sevenissä, ja lopulta Ässät sai jatkaa pääsarjassa, kun taas Sportin oli vielä tuolloin tyytyminen Mestikseen.

Ratkaisevan ottelun lehdistötilaisuus on sekin suomalaisen urheilun folklorea Aurinkokuninkaan ”Tami-passionin” muodossa.

Tiukkaa puhetta Lahden suuntaan

Seiska soitti Alpolle Forssaan kysyäkseen tulevasta nousukarsinnasta sekä yli 15 vuoden takaisesta ikonisesta sarjasta Ässien ja Sportin välillä.

Intellektuellina kulttuuri-ihmisenä tunnettu ”Ape” toteaa, että olisi hienoa, jos Jokerit nousisi ja olisi näin jälleen osa kotimaista pääsarjaa.

Se oli vastenmielisin kokemus suomijääkiekossa!

Pelicansin kausi taas on ollut katastrofipommi par excellence: sillä on ollut sen historian kallein joukkue.

Esimerkiksi joukkueen tähtipelaaja Ryan Laschin kerrotaan saavan kaudesta bruttona jopa 400 000 euroa.

– Siellä on varmaan aika sekaisin asiat, Ape huokaa lahtelaisten tilanteesta.

– Itse ovat rakentaneet oman huonoutensa.

Pelicansin kausi on ollut katastrofipommi kaikilla mittareilla.
Pelicansin kausi on ollut katastrofipommi kaikilla mittareilla.

"Ei mitään samaa!"

Kysyttäessä, näkeekö hän Pelicansin ja Jokerien otteluparissa jotain samaa kuin kevään 2009 parivaljakossa, vastaus on ytimekäs.

– Ei mitään samaa!

– Silloin olivat eri joukkueet ja erilaiset lähtökohdat. Nyt on kysymyksessä Jokerit, eikä sitä voi verrata Sporttiin tai Ässiin.

Jokerit on 1990-luvulta lähtien ollut suomalainen suurjoukkue, joka on herättänyt aina suuria tunteita sekä puolesta että vastaan.

Jokerit henkilöityi myös pitkään omistajaansa Hjallis Harkimoon, joka niin ikään herättää monenlaisia tunteita.

Valtteri Filppulan kipparoima Jokerit voitti ylivoimaisesti Mestiksen. Monet haluaisivatkin nähdä joukkueen takaisin Liigassa.
Valtteri Filppulan kipparoima Jokerit voitti ylivoimaisesti Mestiksen. Monet haluaisivatkin nähdä joukkueen takaisin Liigassa.

"Vastenmielisin kokemus"

Apen mieli palaa Poriin.

– Siellä Porissa ei ollut asiat hyvin, mutta kai me sitten pelastettiin Ässät, hän muistelee.

Putoamisen partaalta pelastunut Ässät voitti muutamaa vuotta myöhemmin Liigan mestaruuden, mutta tuolloin vastuuvalmentajana toimi Karri Kivi.

Ape ei muistele kautta 2008–09 hyvällä.

– Se oli vastenmielisin kokemus Suomi-jääkiekossa! Oman seuran tilanne, Tamin käyttäytyminen, niin monta tekijää. Ja varsinkin media yliampui monessa asiassa silloin.

Alpo Suhonen on vahva ja omaleimainenkin jääkiekkopersoona.
Alpo Suhonen on vahva ja omaleimainenkin jääkiekkopersoona.

"Varmaan olemme ihan väleissä" 

Ape toteaa, ettei edes jaksaisi muistella kyseistä aikaa ja sen tapahtumia.

– En ole Tamia pitkään aikaan nähnyt, mutta varmaan olemme ihan väleissä, hän huokaa.

Sarjajärjestelmä on sekaisin, eikä valmentajien taso ole hyvä.

Ässien ja Sportin sarjassa kohtasivat kaksi erilaista kiekkopersoonaa ja tapaa ajatella.

– Teimme aikanaan yhdessä hommia muun muassa jääkiekon MM-kisojen studiossa Ylellä. Ja muutenkin toki pelattiin ja valmennettiin vastakkain useaan otteeseen.

Alpo Suhonen tunnetaan myös kulttuuri-ihmisenä.
Alpo Suhonen tunnetaan myös kulttuuri-ihmisenä.

Kovaa puhetta kiekosta

Kierrokset nousevat, kun puhe kääntyy suomalaisen kiekon nykytilaan.

– Se on joutunut täysin sivuraiteille. Täällä pelaa nykyään melkein 150 ulkomaalaispelaajaa kotimaisessa pääsarjassa.

Miettikää vähän, mistä sitä ammattitaitoa voisi saada!

Pelin taso ei vakuuta aikanaan Turun kaupunginteatterin teatterinjohtajanakin työskennellyttä Apea.

– Taso ei välttämättä ole hirveän korkea. Olin katsomassa ratkaisevan SaiPan ja HIFK:n välisen ottelun, eikä se toden totta ollut korkeatasoista pelillisesti. Tunnelman osalta kyllä toki.

HIFK-fanit ovat vaatineet Ville Peltosen päätä vadille.
HIFK-fanit ovat vaatineet Ville Peltosen päätä vadille.

"Sarjajärjestelmä sekaisin"

Syyt ovat hänen mukaansa syvällä.

– Johtaminen ja valmennuskulttuuri eivät ole kovin kummoisia. Uudistumisprosessi liitossa ei ole onnistunut.

– Sarjajärjestelmä on sekaisin, eikä valmentajien taso ole hyvä.

Viime vuosina monet ex-huippupelaajat ovat saaneet todella nopeasti päävalmentajan pestejä.

– Entiset menestyneet pelaajat pääsevät oikotietä valmentajaksi!

Suomi ja suomalaiset ovat viime vuosina tottuneet menestykseen muun muassa MM-kisoissa. Alpo Suhosen mukaan johtaminen ja valmennuskulttuuri eivät kuitenkaan ole tällä hetkellä kummoisia suomalaisessa jääkiekossa.
Suomi ja suomalaiset ovat viime vuosina tottuneet menestykseen muun muassa MM-kisoissa. Alpo Suhosen mukaan johtaminen ja valmennuskulttuuri eivät kuitenkaan ole tällä hetkellä kummoisia suomalaisessa jääkiekossa.

"Valmentamista harjoittelemaan"

Ape lataa suoraa puhetta myös kiekkolegenda ja HIFK-valmentaja Ville Peltosesta.

– Villen pitäisi mennä harjoittelemaan valmentamista pienempiin joukkueisiin. Vaikka ihan Mestikseen.

Villen asemaan HIFK:n pääkäskijänä Ape ei kuitenkaan halua ottaa suoraa kantaa.

– Neljä vuotta Ville on nyt valmentanut ja tulokset ratkaisevat ainakin osittain... jotainhan siellä on, Ape puhuu viitaten HIFK:hon.

Tobias Salmelainen harjoitteli urheilujohtamista, ja nyt siellä samaa harjoittelee Janne Pesonen.

Molemmat edellä mainitut ovat entisiä pelaajia, jotka pääsivät vaativaan toimeen melko ohkaisella kokemuksella.

Juhani Tamminen on Alpo Suhosen tapaan tunnettu itsevarmuudestaan ja suoruudestaan.
Juhani Tamminen on Alpo Suhosen tapaan tunnettu itsevarmuudestaan ja suoruudestaan.

Tämä pesti voisi kiinnostaa

Jotain samaa Tamissa ja Apessa kuitenkin on: ylitsevuotava itsevarmuus. 

– Miettikää vähän, mistä sitä ammattitaitoa voisi saada!

Ape ei kertomansa mukaan suostuisi enää palaamaan jääkiekkovalmentajaksi, mutta urheilutoimenjohtajan pesti voisi sen sijaan maistua.

– Mikä ettei! Voisin ainakin harkita.

– Olen hyvässä kunnossa oleva nuori mies, hyväntuulinen mies päättää.