19-vuotias pikajuoksija mykistää kauneudellaan – Tampereella kuvattu video leviää

Puolalainen Wiktoria Gajosz, 19, saa monella sukat pyörimään jaloissa.
Euroopan yleisurheiluliitto (EAA) julkaisi hiljattain hurjaksi hitiksi muodostuneen pikajuoksuvideon.
Videolla Nooralotta Neziri kertoo Seiskalle suhteestaan someen:
Tai tarkennuksena: hittivideolla toki juostaankin, mutta enimmäkseen siinä kuvataan juoksuunsa valmistautuvaa nuorta juniorilupausta.
Kyseessä on 19-vuotias puolalainen Wiktoria Gajosz, joka osallistui Suomessa yleisurheilun alle 20-vuotiaiden EM-kisoihin.
Kyseiset kisat järjestettiin viime viikonloppuna Tampereella, jossa myös maailmanlaajuiseksi viraalihitiksi muodostunut video on kuvattu.
Järisyttävästi tykkäyksiä
Wiktoriasta julkaistu EM-kisavideo leviää parhaillaan kulovalkean tavoin.
Tiistai-iltapäivään mennessä pätkästä oli tykätty pelkästään TikTokissa häkellyttävät 175 000 kertaa – ja luku kasvaa koko ajan.
Myös Instagramissa samainen video on saavuttanut melkoisen suosion. Tykkäämisten lisäksi videota on myös kommentoitu ahkerasti:
”Hyvät geenit! Älytöntä! Yhtäkkiä minusta tuli yleisurheilufani!” Ja niin edelleen, ja niin edelleen.
Romanialainen hittibiisi
Mistä viraalivideossa sitten on kyse? Eipä juuri muusta kuin tästä: puolalaislupaus valmistautuu EM-kisojen juoksuunsa.
Samalla hän esittelee kameralle tavaramerkkiään. Wiktoria irvistää ja kynsii ilmaa kissamaisesti ennen kuin asettuu lähtötelineisiin.
Videon taustalla soi TikTokissa suosittu romanialaiskappale Dame Un Grr – jossa siis muristaan toistuvasti ”grrr”.
Somessa suursuosioon räjähtänyt kappale on romanialaistuottaja Fantomelin ja hänen maannaisensa Kate Linnin käsialaa.
Katso Wiktorian hittivideo tästä:
Ylsi komeasti mitaleille
Wiktoria saa monien sukat pyörimään jaloissa, mutta kyseessä on ennen kaikkea rautainen urheilija.
Nuori pikajuoksija pinkoi Tampereella komeasti EM-mitaleille. Wiktoria oli osa Puolan pronssille yltänyttä 100 metrin viestin pikajuoksujoukkuetta.
Wiktorian lisäksi pronssijoukkueessa juoksivat Malgorzata Pojeta, Oliwia Kasprzak ja Jagoda Zukowska.
Euroopan kaunein Pia?
Puolalaiset pikajuoksijanaiset tuntuvat olevan muutoinkin suosiossa.
Seiska esitteli kesäkuussa Turussa pinkoneen puolalaistähti Pia Skrzyszowskan, joka antoi hersyvän sinkkuhaastattelun aviisillemme.
– Olen sinkku! Minulla ei ole ketään juuri nyt, mutta eihän sitä koskaan tiedä… punastunut puolalaisjuoksija rykäisi Seisan reportterille.