Yhteiskuvat! Brad Pittin naisystävä kuin nuori Angelina Jolie

Bradin nuoressa rakkaassa ja ex-vaimossa on hätkähdyttävän paljon samaa näköä.
Näyttelijä Brad Pitt täytti 18. joulukuuta 60 vuotta. Tähti vietti syntymäpäiväjuhliaan tuoreen rakkaansa, lähes 30 vuotta nuoremman Ines De Ramonin kanssa Pariisissa.
Pariskunnan deittailu on jatkunut jo jonkun aikaa, mutta se ei ole vielä edennyt siihen pisteeseen, että Brad esittelisi naisen kuudelle lapselleen.
Us Weeklyn mukaan tämä ei ole poikkeuksellista, sillä Bradin aiemmatkaan heilat eivät ole päässeet tapaamaan miehen silmäteriä. Kyseessä ei ole se, etteikö rakkaus roihuaisi parin välillä - Brad tahtoo antaa asioiden edetä omalla vauhdillaan.
Brad ja Ines nähtiin viime viikonloppuna synttäritunnelmissa Pariisissa, jonne he lensivät Los Angelesista lauantaina 16. joulukuuta. Kuusikymppisten ajan heidän kotinaan toimi viiden tähden hotelli, jonka sviiteistä saa pulittaa jopa 6000 euroa yötä kohden.
Äärimmäisen rakastuneen oloinen pari nautti minilomansa aikana muun muassa yksityisen kokin loihtimasta ateriasta, folk-rock-konsertista ja hulppean hotellin tarjoamasta luksuksesta.

Pariisista he suuntasivat yksityiskoneella toisaalle viettämään Ineksen 31-vuotispäivää heti Bradin syntymäpäivästä seuraavana päivänä, 19. joulukuuta.
Pariisin-lomallaan Brad ja Ines tallentuivat paparazzien kameroihin pariinkin otteeseen. Kuvissa he näkyvät ilmeisen onnellisina ja tyytyväisinä ökylomaansa.
Kuvissa huomattavaa on kuitenkin myös se, kuinka paljon nuori kaunotar muistuttaa Bradin ex-vaimoa Angelina Jolieta. Tummat hiukset, vahvat kasvonpiirteet ja elegantti tyyli tuovat vahvasti mieleen nuoren Angelinan.
Brad Pitt ei ole vieläkään esitellyt tyttöystäväänsä lapsilleen – tällainen Ines-rakas on

Brad ja Angelina olivat naimisissa viiden vuoden ajan, mutta sotkuista avioeroa ja sen jälkiaallokkoa puidaan edelleen.
Korusuunnittelija Ines erosi näyttelijä Paul Wesleystä keväällä 2023. Hänet yhdistettiin Bradiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2022, ja viime kesänä hänen kaulassaan nähtiin koru, jossa koreili B-kirjain.
Pariskunta on viihtynyt yhdessä tiiviisti, ja heidän kerrotaan viettävän kaiken vapaa-aikansa yhdessä. Suhde vaikuttaa pysyneen vahvana, sillä kuusikymppisiä voidaan yleisesti pitää varsin merkittävänä juhlana.
Uskomatonta! Brad Pitt täytti 60 vuotta – kuvasarja paljastaa nuorentuneen ilmeen
