Väkivaltainen lapsuus! Tällainen on Angelina Jolien huhuttu heila

Angelinan ja Akalan välisestä rakkaussuhteesta on huhuttu jo pitkään.
Sitkeät suhdehuhut ovat velloneet Hollywood-tähti Angelina Jolien ja brittiläisräppäri Akalan ympärillä jo pitkään.
Huhumylly sai lisää tuulta alleen syyskuun lopussa, kun Akala ja Angelina lähtivät väitetysti yhtä matkaa Angelinan Atelier Jolie -yrityksen studiolta Angelinan Pax-poika seuranaan.
Jotkin lähteet väittävät, että Angelina ja Akala ovat viihtyneet yhdessä ainakin vuoden verran.
Peoplen sisäpiirin lähteiden mukaan kaksikon välillä vallitsee vain hyvä ystävyys, mutta The Sun puolestaan väittää, että viime kuussa Akala olisi livahtanut Angelinan hotellihuoneeseen Lontoossa, ja he olisivat viettäneet peräti kaksi yötä yhdessä ennen Angelinan uutuuselokuvan ensi-iltaan osallistumista.

Väkivaltainen lapsuus
Akala ja Angelina vaikuttavat poikkeukselliselta pariskunnalta. Akala tulee vaatimattomista, ja osittain jopa vaarallisista oloista. Hän kasvoi rikollisten ympäröimänä, ja osa kaidalta tieltä livenneistä olivat räppärin omaa perhettä.
Akalan skotlantilainen äiti ja jamaicalainen isä erosivat ennen pojan syntymää. 12-vuotiaana hän joutui todistamaan omin silmin, kun hänen ystävänsä kimppuun hyökättiin lihakirveen kanssa. Akala kantoi siitä lähtien itse veistä mukanaan, minne menikin.
Akala on jopa muistellut tapahtumaa vuonna 2010 julkaistulla albumillaan.
– Ensimmäisen kerran, kun näin veitsen leikkaavan lihaa, se oli lihakirveellä takaraivoon, räppärin biisissä sanotaan vapaasti suomennettuna.
– Kun koet väkivaltaa kasvaessasi, se muuttaa jotain sisälläsi. Oli aika elämässäni, kun väkivalta oli ainoa looginen vastaus yhteenotoissa. Niin paljon kuin olen yrittänyt, miten paljon tahansa meditoin, joogaan tai harrastan kamppailulajeja, se puoli ei ole lähtenyt minusta, Akala sanoi vuoden 2019 The Guardianin haastattelussa.
Palkintoja gangsterienoilta
Akalan äiti kuitenkin kannusti poikaansa tekemään ahkarasti töitä, ja hän olikin luokkansa huippuoppilaita.
Räppäri muisteli haastattelussa, että hänen "gangsterienonsa", jotka olivat järjestäytyneitä rikollisia ja usein vankilassa, palkitsivat häntä parilla punnalla koulun jälkeen, jos hän osasi lausua vaikeita sanoja moitteettomasti.
– Heidän mielestään oli hulvatonta, että pikkulapsi osasi sanoa vaikkapa "australopithecus" (suom. "etelänapina", miljoonia vuosia sitten elänyt ihmisapinoiden suku).
– Heidän mielestään oli siistiä, kun olin fiksu, ja se oli todella tärkeää, Akala kertoi.
Aikuisiällä Akala on käyttänyt julkisuuttaan ja vaikutusvaltaansa siihen, että puhuu ääneen esimerkiksi ihmisoikeuksista ja luokkaeroista.
