Uskomaton muodonmuutos! Tunnistatko Kuudes aisti -elokuvan lapsitähden Haley Joel Osmentin, 35?

Uskomaton muodonmuutos! Tunnistatko Kuudes aisti -elokuvan lapsitähden Haley Joel Osmentin, 35?

Haley Joel Osment sai 10-vuotiaana tekemästään roolista parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuuden.

M. Night Shyamalanin ohjaama, vuonna 1999 ilmestynyt jännittävä Kuudes aisti -elokuva jäi historiaan paitsi hengästyttävän loppukäänteensä, myös loistokkaiden näyttelijäsuoritustensa myötä.

Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:

Psykologista trilleriä tähdittää sittemmin muistisairauteen sairastunut näyttelijälegenda Bruce Willis, mutta loistavan suorituksen teki myös tuolloin vain 10-vuotias Haley Joel Osment

Tältä muistisairas Bruce Willis näyttää nyt - tytär: "Hänellä on aggressiivinen dementian muoto"

Bruce ja Haley olivat melkoinen kaksikko Kuudennessa aistissa.
Bruce ja Haley olivat melkoinen kaksikko Kuudennessa aistissa.

Haleyn suoritus Kuudennessa aistissa oli niin kiitelty, että hän sai roolistaan jopa parhaan miessivuosan Oscar-ehdokkuuden. Hän on yksi kaikkien aikojen nuorimmista Oscar-ehdokkaista. Leffa ei lopulta pokannut yhtäkään akatemian kultaista pystiä, mutta Haley sai roolistaan parhaan lapsinäyttelijän Saturn-palkinnon.

Vuonna 2001 Haley nähtiin Steven Spielbergin A.I. - tekoäly -sci-fi-leffassa, josta hän sai seuraavan Saturn-palkintonsa. 

Lupaavan uran lapsena tehneelle Haleylle kaavailtiin paikkaa Hollywoodin huipulta, mutta ura ei lopulta ottanutkaan tuulta alleen suurista odotuksista huolimatta.

Kuudes aisti jäi elokuvahistoriaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista psykologisista trillereistä.
Kuudes aisti jäi elokuvahistoriaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista psykologisista trillereistä.

Pitkätukka luonnossa

35-vuotias ex-lapsitähti tykkää nykyään näyttelemisen lisäksi golfaamisesta ja luonnossa patikoimisesta. 

- Ystäväni on todella kova patikoimaan, ja kävimme Mono Creek Trailheadilla yhdessä. Vietimme neljä päivää luonnossa, emmekä nähneet ristin sielua sinä aikana, Haley fiilisteli Riggle's Picks -podcastin haastattelussa.

Onko Bruce Willisin vointi huonontunut? Tyttäriltä sydäntäsärkevät päivitykset

Luonnon keskeltä kotiutunut Haley bongattiin vastikään New Yorkin Manhattanilla, West Villagen naapurustossa, jossa hän viiletti vilkkaita katuja pitkin yhteiskäyttöpolkupyörän selässä. 

Haleyta ei ole enää tunnistaa nykypäivänä, sillä hän on kasvattanut pitkän tukan ja tuuhean parran.

Tunnistaisitko, jos Kuudes aisti -elokuvan lapsinäyttelijä tulisi kadulla vastaan? Tältä 34-vuotias Haley Joel Osment näyttää nyt

Haley ei ole viime vuosina tehnyt juurikaan merkittäviä rooleja, vaikka hän näytteleekin edelleen aktiivisesti. Kenties huomattavin viime aikojen rooleista oli hänen sivuosansa Zac Efronin tähdittämässä, sarjamurhaaja Ted Bundysta kertovassa Extremely Wicked, Shockingly Evil and Vile -Netflix-elokuvassa vuodelta 2019.

- Minusta on uskomatonta, että elokuvat, kuten Kuudes aisti ja A.I. ovat sellaisia, joista ihmiset haluavat edelleen puhua ja joita katsotaan, rooleistaan kiitollinen Haley totesi podcast-haastattelussa.

Mikä parta! Haleyta ei tunnista nykypäivänä Kuudes aisti -leffan tähdeksi.
Mikä parta! Haleyta ei tunnista nykypäivänä Kuudes aisti -leffan tähdeksi.
Viuh, siellä viilettää ex-lapsitähti!
Viuh, siellä viilettää ex-lapsitähti!