Uskomaton muodonmuutos! Kelly Clarkson avautuu painonpudotuksestaan

Avioeron ja masennuksen läpikäynyt Kelly kertoo nyt uudesta elämästään.
Laulajatähti ja talk show -juontaja Kelly Clarkson, 41, kertoo uudesta elämästään People-lehdelle.
Yksinoikeudella tehdyssä haastattelussa Kelly avautuu esimerkiksi painonpudotuksestaan, joka tuli uusien elämäntapojen ja -muutosten myötä.
Nykyään New Yorkia kodikseen kutsuva tähti on rakentanut suurkaupunkiin uutta elämäänsä.
Kelly muutti New Yorkiin erottuaan aviomiehestään Brandon Blackstockista, 47. Ennen Kelly asui Kaliforniassa.
Hän on yksinhuoltaja tyttärelleen River Roselle sekä pojalleen Remington Alexanderille.
- Olin tosi onneton Losissa ja olin ollut jo useita vuosia. Tarvitsin uuden alun, hän kertoo Peoplelle.
Kävelyä ja hyvää ruokaa
Kelly tutustuu uuteen kotipaikkaansa yhdessä lastensa kanssa käymällä museossa sekä jäätelöllä kaupungilla, ja ulkoiluttamalla koiriaan.
Arjen aktiivisuus on auttanut häntä voimaan paremmin.
- Käveleminen kaupungilla on aikamoinen treeni. Olen hurahtanut infrapunasaunoihin tällä hetkellä, Kelly sanoo ja paljastaa myös pulahdelleensa kylmävesialtaaseen virkistyäkseen.
Ruokavaliostaan artisti paljastaa, että syö monipuolisesti ja terveellisesti. Hän on kuunnellut lääkäriään. Hän syö paljon proteiineja, joita kertoo saavansa lihansyönnistä.
Peoplen kansikuvasta näkee juontajan hurjan muodonmuutoksen.
Uskomaton muodonmuutos! Tältä Lindsay Lohan, 37, näyttää nyt
Rankka ero
Kellyn oma talk show -ohjelma on edennyt jo viidennelle tuotantokaudelle ja on suosittu Yhdysvalloissa.
Kellyllä on ollut viime vuosien aikana rankkaa, mutta viimein hän kokee pölyn laskeutuneen, ja uskoo pystyvänsä nauttimaan nyt jokaisesta minuutista ohjelmansa kuvauksissa.
Laulaja haki eroa miehestään Brandonista vuonna 2020 ja erojupakka saatiin päätökseen kaksi vuotta myöhemmin. Hän on kertonut avioeroprosessin olleen äärimmäisen rankka.

Peoplelle antamassaan haastattelussa Kelly sanoo vaikean eron mukana tulleen surun saaneen hänen masentumaan. Hän on kokenut myös yksinäisyyttä.
Kelly nousi maailmankuuluksi voitettuaan American Idol-kisan vuonna 2002. Hänen klassikkohittejään ovat muun muassa Breakaway sekä Since U Been Gone.
Uusin albumi chemistry ilmestyi viime vuonna.
David Beckhamilta jälleen jäätävä kuitti vaimolleen - "Hyvin työväenluokkaista"
