Tuoreet kuvat! Tältä Priscilla Presley näyttää oikeasti

Elviksen kuuluisa exä täytti keväällä 80 vuotta.
Ewingin öljysuvusta kertonut kasarihitti Dallas on jäänyt monien tv-katsojien sydämiin. Saippuasarjan tähtikaartiin kuului Patric Duffyn ja Linda Grayn ohella myös Priscilla Presley, joka keikutteli hahmonsa Jenna Waden koroissa 1983-1988.
Arkistovideo esittelee Suomen Elvis-museon:
Dallasin jälkeen Priscilla siirtyi luomaan uraa valkokankaalla. Hän nappasi naispääosan Mies ja alaston ase -elokuvasarjassa (1988-1994), jossa hän näytteli legendaarisen Leslie Nielsenin rinnalla. Nähtiinpä hänet Renny Harlinin ohjaamassa Ford Fairlane -toimintakomediassakin (1990).
Toisenlaiset ansiot
Näyttävästä CV:stään huolimatta useimmat muistavat Priscillan täysin toisesta syystä. Hän oli aikoinaan naimisissa rockin kuninkaanakin tunnetun Elvis Presleyn kanssa. Pari tutustui Priscillan ollessa vasta 14-vuotias. Yhdessäoloa kertyi viitisentoista vuotta, mutta suhde päättyi avioeroon 1973.

Näyttelijänä Priscilla ei yllä aivan A-listalle, mutta suhde Elvikseen teki hänestä kansainvälisesti tunnetun kestotähden. Viime vuosina Presleyn perhe on jälleen ollut tapetilla. Vuonna 2022 ensi-iltansa saanut Elvis -elokuva sekä seuraavana vuonna seurannut Priscilla -filmatisointi pitivät siitä huolen.
Yllättävä kontakti
Maaliskuussa 80 vuotta täyttänyt Priscilla on pysynyt ajan hermolla. Hän kertoo kuulumisiaan tiuhaan tahtiin sosiaalisessa mediassa. Näyttävästä ulkomuodostaan tunnetulla Priscillalla onkin Instagramissa vaikuttavat 765 000 seuraajaa.
Somen perusteella ikä ei Priscillaa juuri tunnu painavan. Hän mainostaa ahkerasti erilaisia bisnesviritelmiään, joiden lisäksi hän julkaisee usein kuvia nuoruusvuosiltaan.
Julkaisujen kommenttikentistä paljastuu kuitenkin melkoinen yllätys. Priscilla nimittäin vastailee someseuraajiensa viesteihin säännöllisesti. Tämän tason kuuluisuuksien keskuudessa kyse on harvinaisesta herkusta.
Totuus paljastui
Monien muiden tapaan Priscillan somessa julkaisemat materiaalit ovat varsin siloteltuja. Mahdollisia ikääntymisen merkkejä on Instagramista turha etsiä, siitä pitävät filtterit huolen.
Todellisuus kuitenkin paljastuu tuoreista paparazzikuvista. Valokuvaaja ikuisti Priscillan kamerallaan tämän ollessa hiljattain kävelyllä Bel Airin kadulla.

Tummanpuhuvaan asukokonaisuuteen pukeutunut Priscilla oli sitonut punaisen tukkansa siistille ponihännälle. Tyylilleen uskollisena kahdeksankymppinen kaunotar luotti vahvaan meikkiin. Kuvat osoittavat Priscillan olevan yhä simpsakassa kunnossa, vaikkei todellisuus olekaan aivan yksi yhteen somen ylisiloitellun imagon kanssa.
