Tunnistaisitko? Tältä Anthony Hopkins, 88, näyttää nyt – kuvat
Walesiläinen näyttelijälegenda on jo 88-vuotias.
Legendaarinen Hollywood-tähti Sir Anthony Hopkins kuvattiin kulissien takana uuden elokuvansa kuvauksissa. Teräksisen 88-vuotiaan tähden olemus kiinnitti huomion.
Video: Näiden Hollywood-tähtien uskotaan olevan kuolemattomia
Anthony bongattiin elokuvakuvauksen kulisseissa maanantaina (2.11.) Los Angelesissa.
Tähti bongattiin tulevan A Visit to Grandpa’s -elokuvan kuvauksissa tyylikkäänä. Huomion kuitenkin kiinnitti tähden ikääntyvä olemus.
Konkarinäyttelijä näyttelee elokuvassa päähenkilöä, vaaria. Siksi hänellä oli myös isoisämäinen, arkinen tyyli: vaalea napitettu kauluspaita ja tumma, rento takki. Hahmon tyylin viimeisteli tumma fedora-tyylinen hattu.
Elokuva kertoo omalaatuisesta, walesiläisestä isoisästä, jonka kanssa pojanpojan kesä muuttuu taianomaisiksi seikkailuiksi.
Anthonyn vauhti ei hidastu
Vaikka ikää on mittarissa kunnioitettavat 88 vuotta, ei tahti ole hiipumassa.
Anthony on tähdittänyt uransa aikana lähes 150 elokuvaa, lyhytelokuvaa ja televisiosarjaa, ja tälläkin hetkellä tuotannossa on kahdeksan elokuvaa.
Anthony yllätti faninsa julkaisemalla esikoisalbuminsa Life Is a Dream elokuussa. Tuoreella albumilla sinfoniaorkesteri esittää Anthonyn säveltämiä kappaleita.
Musiikki on ollut Oscar-voittajalle elinikäinen intohimo, ja hän aloitti pianonsoiton 4-vuotiaana.
Myös henkilökohtaisessa elämässä riittää aihetta juhlaan. Viime joulukuussa (29.12.) Anthony juhlisti 50-vuotisraittiuspäiväänsä.
Hollywoodin eturiviin walesista kotoisin oleva Anthony ponnahti ikonisen kauhuelokuvan Uhrilampaat ansiosta, josta hänet palkittiin parhaan miespääosan Oscar-palkinnolla.