Tunnistaisitko? Takavuosien povipommi ajautui kodittomaksi – tonki roskiksia!

Rankasta syöksykierteestä huolimatta malli ei ole luopunut Rolexistaan.
Entistä mallia Loni Willisonia, 42, ei ole tunnistaa entisekseen. Aikoinaan lehtienkin kansia koristanut kaunotar on elellyt jo useita vuosia kodittomana Los Angelesissa.
Susanna Penttilä kertoo videolla Onlyfans-menestyksestään:
Loni oli aiemmin naimisissa Baywatch -näyttelijä Jeremy Jacksonin kanssa. Pariskunta erosi 2014 vain kahden avioliittovuoden jälkeen. Lonin mukaan suhde oli väkivaltainen.
Eron jälkeen Loni on kärsinyt päihdeongelmasta. Alkoholia sekä huumeita käyttävä Loni on ollut työttömänä sekä kodittomana jo vuosia.

Resuinen rolexitar
Vaaleasta tukastaan ja playboypupumaisesta ulkomuodostaan tunnettu nainen on enää kuin varjo itsestään. Hänet on bongattu useaan otteeseen Los Angelesin kaduilta ostoskärryjen ja resuisten kapsäkkien kanssa. Kesällä Loni nähtiin tonkimassa suurta roskasäiliötä.

Loni on todennut aiemmin tekevänsä itsensä mahdollisimman epäsiistiksi, jotta hän välttyisi seksuaaliselta ahdistelulta kaduilla liikkuessaan.
Tuoreimmat kuvat entisestä povipommista osoittavat, että rahapulastaan huolimatta hän ei ole luopunut kaikesta maallisesta omaisuudestaan. Hän kuljeskeli hiljattain Beverly Hillsin kujilla jalassaan varsin siistit Converse -merkkiset popot. Ranteessaan Lonilla kimalteli ehta Rolex.
