Titanic-elokuvan julkaisusta 25 vuotta - tältä tähdet näyttävät nykyään

Leo ja Kate

Elokuvaohjaaja James Cameronin mestariteokseksikin tituleerattu yli kolmetuntinen eepos Titanic ilmestyi vuonna 1997. Fiktiivisten hahmojen Jackin ja Rosen rakkaustarina on kenties elokuvahistorian tunnetuimpia, ja 200 miljoonan dollarin budjetilla tehty elokuva on tuottanut uskomattomat 2,2 miljardia dollaria.

Moni 26 vuotta sitten ensi-iltansa saaneen elokuvan tähdistä muistetaan yhä parhaiten roolistaan uppoavasta laivasta kertovassa draamassa.

Hollywoodin rakastetuimpiin näyttelijöihin kuuluva sydäntenmurskaaja Leonardo DiCaprio on onnistunut pysymään pinnalla vuosikymmenet. Hänen läpimurtonaan pidetään sivuroolia vuoden 1993 elokuvassa Gilbert Grape, jossa hänen roolisuorituksensa poiki sekä Oscar- että Golden Globe -ehdokkuudet. Supertähteyteen Leo nousi pääroolistaan Titanicissa. Hänen hahmonsa Jackin hyytävä kohtalo on itkettänyt sukupolvia.

Kultapoikana tunnettu Leonardo on viime aikoina ollut otsikoissa rakkauselämänsä johdosta. Leo nimittäin vanhenee, mutta hänen naisystävänsä eivät. Komistus on seurustellut aina poikkeuksetta alle kolmekymppisten naisten kanssa.

Leon tähdittämiä tunnettuja leffoja ovat esimerkiksi Suljettu saari, Inception, Ota kiinni jos saatDon't Look Up sekä The Beach. Leonardo voitti vihdoinkin parhaan miespääosan Oscarin vuoden 2015 elokuvasta The Revenant

Tässä ovat kaikki Leonardo DiCaprion ex-naiset – yksi seikka yhdistää jokaista

Leonardo DiCaprio

Englantilainen Kate Winslet aloitti uransa teatterilavoilla, ja on lukuisten mestarillisten rooliensa myötä noussut maailman arvostetuimpien elokuvanäyttelijöiden joukkoon.

Päärooli Titanicissa oli Katelle todellinen läpimurto, jonka myötä hän luonnollisesti nousi koko maailman tietoisuuteen. Näyttelijä on ollut kuudesti Oscar-ehdokkaana ja vienyt arvostetun pystin kotiin vuoden 2008 elokuvasta The Reader - Lukija.

Muita tunnettuja Kate Winsletin tähdittämiä elokuvia ovat esimerkiksi Tahraton mieli, Finding Neverland - tarinan lähteillä sekä Revolutionary Road.

Kate Winslet

Huh! Titanic-tähti Kate Winslet, 45, on nykyään kauniimpi kuin koskaan: katso häkellyttävät uudet kuvat - näin hän on muuttunut!

Billy Zane ei varsinaisesti ihastuttanut elokuvayleisöä, sillä hänen hahmonsa on varsin pahantahtoinen. Billy näytteli elokuvassa Rosen mustasukkaista kihlattua Cal Hockleyta, joka yrittää estää Jackin ja Rosen rakkaustarinan toteutumisen ja esimerkiksi lavastaa Jackin varkaaksi, jolloin Jack teljetään käsiraudoilla laivan alakerroksen putkeen. Billy olikin ehdolla MTV Movie Awardsissa parhaan elokuvapahiksen tittelistä.

80-luvulta aktiivisena näyttelijänä toimineen Billyn tunnetuimpia elokuvia ovat Titanicin lisäksi esimerkiksi Mustanaamio sekä Paluu tulevaisuuteen -elokuvat. Näyttelemisen lisäksi Billy maalaa abstrakteja tauluja, joita on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä.

Billy Zane

Billy käyttää Titanic-roolissaan peruukkia, sillä hän on todellisuudessa kalju. 

Titanic rakennetaan uudestaan – puolen miljardin projekti!

Danny Nucci

Itävallassa syntynyt ja Italiassa lapsuutensa viettänyt Danny Nucci muutti perheineen 7-vuotiaana New Yorkiin. Hänet tunnetaan parhaiten Titanic-roolistaan Jackin parhaana ystävänä Fabrizio De Rossina, mutta on näytellyt ennen ja jälkeen laivadraamankin.

Danny on tehnyt edellisen elokuvaroolinsa vuonna 2015, sillä on urallisesti keskittynyt enemmän sarjoihin. Hän tähditti The Fosters -sarjaa vuodesta 2013 vuoteen 2018.

Megahitti täyttää tänä vuonna 20 – vastahakoisesti nauhoitettu demo räjäytti pankin!

Bernard Hill

Englantilainen Bernard Hill aloitti uransa 70-luvulla. Bernard näytteli Titanicissa uppoavan laivan kapteenia Edward J. Smithia, joka vajosi hyisiin syvyyksiin laivan mukana. 

Bernard on yhtä tunnettu tai kenties tunnetumpi roolistaan kahdessa viimeisessä Taru Sormusten Herrasta -trilogian elokuvista, joissa hän näyttelee Rohanin kuningas Théodenia. 

Victor Garber

Kahdeksaa kymppiä lähestyvä Bernard on viimeksi nähty valkokankaalla vuoden 2016 elokuvassa Golden Years.

Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -trilogian ensi-illasta 20 vuotta – Seiska selvitti tähtien kohtalot

Kathy Bates

Kanadalais-amerikkalainen Victor Garber on niin ikään aloittanut uransa 70-luvulla. Titanicissa Victor näytteli laivan suunnitellutta Thomas Andrewsia. Elokuvassa Thomas antoi pelastusliivinsä Roselle toivoen tämän selviytyvän ja upposi itse suunnittelemansa laivan mukana.

Victor Garber tunnetaan Titanicin lisäksi rooleistaan esimerkiksi elokuvissa Milk, Argo ja Sleepless in Seattle. Hän myös tähditti suosittua jännityssarja Aliasta sen kaikilla kausilla.

Frances Fisher

Celine Dion mukana Carpool Karaokessa – yksi kohtaus aiheutti kommenttitulvan: ”Aloin itkeä!” – katso!

Rakastettu Kathy Bates näytteli Titanicissa ykkösluokan matkustaja Molly Brownia, joka avusti Jackia voittamaan Rosen sydämen. Molly oli yksi ainoista ylemmän luokan henkilöistä, joka oli ystävällinen alemman luokan kansalle. Hän selvisi uppoavasta laivasta pelastusveneeseen.

Kathy Bates on ollut kolmesti ehdolla Oscarista rooleistaan elokuvissa Primary Colors, About Schmidt sekä Richard Jewell. Hänet tunnetaan upeasta roolisuorituksestaan Stephen Kingin romaaniin perustuvassa elokuvassa Piina, ja on myös tähdittänyt lukuisia kausia kauhusarja American Horror Storya.

Kirja: Linda Lampenius antoi pakit Leonardo DiCapriolle – Sylvester Stallone kähmi viulistia

Frances Fisher näytteli Titanicissa Rosen äitiä Ruth DeWitt Bukateria. Rosen äiti oli elokuvassa hyvin julma ja itsekäs, ja rahanahneuksissaan pyrki järjestämään avioliiton tyttärensä ja epämiellyttävän Calin välillä.

Frances oli naimisissa legendaarisen länkkäritähti Clint Eastwoodin kanssa vuodet 1990-1994. Heillä on yhteinen lapsi Francesca Eastwood. Frances tunnetaan myös rooleistaan elokuvissa Armoton, jonka Clint Eastwood ohjasi ja jota hän tähditti, sekä Puhallettu 60 sekunnissa.

Hollywoodissa tähteys on periytyvää – nämä suvut hallitsevat viihdekaupungin sisäpiiriä

Alexandrea Owens-Sarno näytteli Titanicissa Cora-nimistä tyttöä, jota Leonardo DiCaprion hahmo Jack tanssitti alemman luokan tanssiaisissa. Alex on kertonut, että hänet tunnistetaan edelleen, vaikka hän oli roolin aikaan 8-vuotias. Alex on kertonut olleensa hämmentynyt ihmisten kasvomuistista. Hän työskentelee näyttelijänä mutta on kiinnostunut myös kirjoittamisesta.

Tiesitkö? Titanicissa hurmanneen pikkutytön traaginen kohtalo paljastui - ex-lapsitähti lipsautti tiedon