Tätä kaikkea tapahtui Met Galan vauhdikkailla jatkoilla

Tätä kaikkea tapahtui Met Galan vauhdikkailla jatkoilla

Pop-tähteä ei päästetty sisään luksusjatkoille, eksät viihtyivät yhdessä ja tanssi jatkui aamuun asti.

Suomen aikaa maanantain (6.5.) ja tiistain välisenä yönä New Yorkissa uppouduttiin muotiin ja taiteeseen Met Galan merkeissä. Varainkeruutapahtuman jälkeen paikalle kutsutut julkkikset suuntasivat jatkoille toinen toistaan eksklusiivisempiin ja hulppeimpiin lokaatioihin.

Hulppeille jatkoille pääseminen osoittautui haastavaksi poptähti Sam Smithille. Page Sixin mukaan hän pyrki sisään eräässä hotellissa pidettyihin bileisiin, mutta häntä ei päästetty sisään listalta puuttuvan nimen takia.

Samia ei päästetty bileisiin siitäkään huolimatta, että hän on kansainvälisesti tunnettu lukuisista hiteistään, ja hänellä oli jopa huone samaisessa hotellissa, joissa jatkojakin juhlittiin. Sama on käynyt esimerkiksi Elon Muskille vuonna 2016.

Sam Smith ja suunnittelijakulta eivät päässeet ensimmäisiin bileisiin, mutta viihtyivät muualla illan loppuun asti.
Sam Smith ja suunnittelijakulta eivät päässeet ensimmäisiin bileisiin, mutta viihtyivät muualla illan loppuun asti.

Ilta ei kuitenkaan tyssännyt portsarin eteen, vaan Sam bongattiin illan aikana useammilta muilta jatkoilta. Lähteiden mukaan Sam ja hänen kumppaninsa Christian Cowan tanssahtelivat bileissä hilpeinä yömyöhään asti.

Miljardööri Jeff Bezos vietti aikaa Dua Lipan bileissä kihlattunsa Lauren Sanchezin kanssa, ja heillä kerrotaan olleen mukanaan kaikkiaan seitsemän henkivartijaa.

Kendall Jenner viihtyi eksänsä seurassa morsiushenkisessä minimekossaan.
Kendall Jenner viihtyi eksänsä seurassa morsiushenkisessä minimekossaan.

Met Gala -jatkoilla näkyi myös eksien välistä lämpöä, kun hiljattain eronneet Bad Bunny ja Kendall Jenner viihtyivät yhdessä. Myös on-off-pari Cardi B ja Offset nähtiin liikkeellä kahden kesken, ja heidän kerrotaan pitäytyneen toistensa seurassa ja käsi kädessä.

- He vaikuttivat pariskunnalta, bileistä supatettiin Page Sixille.

Cardi B:n ja Offsetin pukeutumistyylit poikkesivat toisistaan, mutta on-off-pari viihtyi silti yhdessä.
Cardi B:n ja Offsetin pukeutumistyylit poikkesivat toisistaan, mutta on-off-pari viihtyi silti yhdessä.

Cardi B:n järkkäämissä bileissä nähtiin myös villiä tanssimista, kun Lil Nas X, Usher ja Alton Mason aloittivat tanssin, josta koko paikallaoleva bilekansakin riemastui.

Sam Smith nähtiin vielä kolmansissa bailuissa, kun hän liittyi FKA Twigsin järjestämiin menoihin The Standard -hotellissa. Näissä bileissä olivat paikalla myös muun muassa Camila Cabello, Lourdes Leon sekä Tessa Thompson.

Lil Nas X ja Camila Cabello bilettivät hilpeissä tunnelmissa.
Lil Nas X ja Camila Cabello bilettivät hilpeissä tunnelmissa.

Koska Met Galan kutsuvieraat eivät mahtuisi edes kolmille jatkoille, oli neljännet vielä Soho Housessa. Porschen järjestämissä juhlissa tarjoiltiin hienostuneesti hummeria ja katkarapuja, ja mukana oli esimerkiksi Saltburnissa läpimurtonsa tehnyt näyttelijä Barry Keoghan, laulaja Raye sekä näyttelijä Victoria Pedretti.