Tältä ysärimalli Cindy Crawford, 58, näyttää nyt – bikinikuvat

Tältä ysärimalli Cindy Crawford, 58, näyttää nyt – bikinikuvat

Hän on myös tieteestä innostunut multimiljonääri.

Se oli vasemman suupielen yläpuolella. Pieni ruskea luomi. Sen vuoksi Cindy Crawford, nyt 58, ei ollut saada mallikeikkaa 1980-luvun alussa.

Luultavasti Yhdysvallat on yhä täynnä Cindyn aikoinaan listoiltaan käännyttäneiden mallitoimistojen voihketta, sillä hänestä tuli yksi aikakautensa suurimmista tähdistä.

Jo 1986 hän oli Voguen kannessa ja 1991 Oscar-gaalan kuvatuin prinsessa.

Jos Cindy ei ollut jo supertähti 1992, hänestä teki sellaisen Pepsi. Kolafirman minuutin mittaisessa pätkässä Cindy juurrutetaan niin syvälle amerikkalaiskuvastoon, että supermallin jalat sotkeutuvat jo yhteen George Washingtonin kanssa.

Pätkässä maalaisbensa-asemalle ajaa yllättäen Lamborghini.

Kyydistä nousee Cindy pelkissä farkuissaan ja valkoisessa ohutolkaimisessa vartalonmyötäisessä paidassa. Tankkauksen sijaan kaunotar valitsee huoltarilta kolajuoman.

30 vuotta ja 185 miljoonaa euroa myöhemmin...

Nykyisin Cindyllä omaisuutta noin 185 miljoonan euron edestä, yhä jatkuva ura julkisuudessa sekä mikä tärkeintä, perhe.

Lyhyt liitto 1990-luvun toisen supernäyttävän hahmon Richard Geren kanssa ei kestänyt kunnolla edes vuosikymmenen puoliväliin.

Puoliso kuitenkin löytyi 26 vuotta sitten, ja Cindyllä sekä Rande Gerberillä on reilut parikymppiset lapset Kaia ja Presley, molemmat geeniarpajaisissa täyspotin voittaneita malleja. Kaija on myös näyttelijä ja Presley valokuvaaja.

Biitsille bailaamaan

Cindy ja Rande kuvattiin eilen (9.12.) Meksikossa Cancunissa paistattelemassa päivää biitsillä.

Tulipunaisiin bikineihin pukeutunutta Cindyä eivät näytä vuodet paljoa muuttaneet. Hän saattaakin käyttää ihmeaineita pysyäkseen nuorena, sillä hänellä kemian alan tutkinto. 1980-luvulla vaihtoehtona oli vakavasti tiedeura, mutta kun Elite-mallitoimiston ovet avautuivat, oli valinta selvä.

Paikallinen paparazzi sai superkaunottarelta jopa pikkiriikkisen hymyn.
Paikallinen paparazzi sai superkaunottarelta jopa pikkiriikkisen hymyn.
Enemmän poseerauksen sijaan Cindy kuitenkin kääntyi kannoillaan ja jatkoi matkaansa kohti Meksikonlahden aaltoja.
Enemmän poseerauksen sijaan Cindy kuitenkin kääntyi kannoillaan ja jatkoi matkaansa kohti Meksikonlahden aaltoja.

Kemian tuntemus on saattanut olla osasyynä Cindyn valtavalle menestykselle.

Vaikka pop-klassikoksi noussut Pepsi-mainos ja valtava määrä muita ykkösbrändeille poseeraamisia onkin tuonut seteliä sisään kuin lunta tupaan, on mammonan kertymiselle osuutensa myös Meaningful Beauty -ihonhoitosarjan tuotoilla. Omaa huonekalusarjaa hän ei kuitenkaan tarvitse itseään kaunistamaan, mutta sellainenkin pumppaa bisnesnaiselle rahaa.