Tältä vuoden 2015 viisuvoittaja Måns Zelmerlöw näyttää nyt – odottamaton paljastus Suomesta sekä seksikohusta

Ruotsin megatähti viihtyy Helsingin yössä ja fanittaa Käärijää ja suomalaisia ysärikokoonpanoja. Laulaja päivittää Seiskalle myös seksiskandaalinsa tilanteen.
Vuoden 2015 euroviisuvoittaja Måns Zelmerlöw on Ruotsin suurimpia tähtiä, joka on kotimaassaan yleensä aina paikalla, kun kyseessä on A-luokan esiintyminen Euroviisuista paikalliseen Vain elämään, Masked Singer -tuomarointiin tai supersuosittuun Allsång på Skansen -ohjelmaan, jonka juontajana hän aiemmin toimi.
Nyt Måns tulee elokuussa pitkästä aikaa Suomeen esiintymään Savonlinnaan. Mies nähdään ja kuullaan Diandran kanssa Olavinlinnan Ihan omat euroviisut -konsertissa EloJubilee -festivaalin lavalla Olavinlinnassa. Diandra ei ole Månsille tuttu entuudestaan, sillä Suomi-tutut rajoittuvat monen muun ruotsalaisen tähden tapaan lähinnä Krista Siegfridsiin.

- Odotan innolla Savonlinnaa ja suomalaista yleisöä! Esittäisin mielelläni jonkun suomalaisen euroviisubiisin, mutta aika ei taida riittää suomenkielisten sanoitusten harjoitteluun, parhaillaan kiertueella oleva Måns kertoo Tukholmasta käsin Seiskalle.
Arjessaan Måns asuu Englannissa, josta hänen Ciara-vaimonsa on kotoisin. Työmatkoja kertyy Tukholmaan silti kaiken aikaan ja kesällä Måns, vaimonsa ja kolme lasta viettävät aikaa myös Etelä-Ruotsin loma-asunnolla.

- Tykkään suomalaisesta musiikista. Omia suosikkejani ovat The Rasmus ja Bomfunk MC´s. Sekä Käärijä! Hän todella erottui - olen fani, Måns tunnustaa.
Juhlia Suomessa
Suomi-kokemuksia Månsilla riittää varsinkin oman uran alkuajoilta.
- Kiersin varsinkin ruotsinkielisellä rannikolla ja se oli ihan mahtavaa, Måns muistelee.
Myös Helsinki on tullut vuosien varrella tutuksi.
- Suomessa on mahtava bilettää! Ja kyllä, Helsingin yössä on mennyt pitkään, Måns myöntää.
Viihdemaailman moniosaajallekaan kaikki ei ole helppoa. Kultalevyjä on tullut, mutta vaimon kotimaassa Englannissa seinä nousi vastaan jopa Månsille.

- Kävin BBC:llä, mutta ei se sitten noin vain lähtenytkään etenemään. Sitten taas esimerkiksi Puolassa menestys on ollut hurjaa. Luulin meneväni pienelle keikalle, niin vastassa oli 120 000 hengen yleisö. Puola onkin toinen päämaani artistina, Måns kertoo ja lupaa uutta musiikkia ensi vuodeksi.
- Aiemmin minulla oli isot tiimit tekemässä musiikkia, mutta nyt olen kirjoittanut yksikseni tosi paljon. Tuntuu vain siltä, että sisälläni on tosi paljon asioita, jotka pitää saada ulos.
Otsikoita ja perhekriisi
Elämä on koetellut Månsia menestyksestä huolimatta. Lapsuudessaan hän kertoi olleensa kiusattu pullukka, joka joutui opettelemaan sosiaalisia suhteita erikseen. 2019 solmittua avioliittoa varjosti vaimon saama keskenmeno, mutta viime vuonna onni tuntui kääntyvän, kun pariskunta sai toisen yhteisen lapsensa. Kolmas lapsi on vaimon aiemmasta liitosta.

Viime viikko oli Månsille erityisen raskas, kun lööpit lauloivat Ruotsissa. Måns joutui julkisesti kumoamaan huhut, että olisi ostanut seksiä ja samaan aikaan skandaalista raivostunut vaimo lopetti miehensä Instagram-seuraamisen ja poisti myös tämän sukunimen profiilinsa biosta.
Måns myönsi meneillään olevan perhekriisin, ja toivoi rauhaa sekä totuuden selviämistä. Måns oli ilmeisemmin sotkeentunut vyyhtiin, jossa hänen tuttavansa oli ostanut seksipalveluja.
- Viime viikko oli ihan kamala, mutta onneksi nyt helpottaa, Mäns sanoo suoraan.
Avioliittonsa tämän hetken tilaa hän ei setvi sen enempää, mutta vaimo kuuluu puheissa vaikkapa ensi viikon torstain 38-vuotispäivistä puhuttaessa.
- Mitä, onko minulla ensi viikolla synttärit?! Olen ihan unohtanut koko jutun! Meillä keskitytään vain vaimoni synttäreihin keväisin ja hän haluaa, että niitä todella juhlitaan kaikin tavoin. Minulle riittäisi, jos saisin nukkua, liikaa töitä tekeväksi ja ylikierroksilla käyväksi tunnustautuva Måns toivoo.