Tältä laulaja Juanes, 52, näyttää nykyään – megahitistä 20 vuotta

Tältä laulaja Juanes, 52, näyttää nykyään – megahitistä 20 vuotta

Naisten päiväuneksi tituleerattu kolumbialaislaulaja muistetaan biisistä La camisa negra, joka pauhasi radiossa kesällä 2006 tuon tuosta.

Kolumbialaislaulaja Juanes eli Juan Esteban Aristizábal Vásquez, 52, hätkähdyttää nuorekkuudellaan.

Juanes muistetaan varmasti yhä Suomessakin varsin hyvin, sillä hän villitsi kansaa kahdella hitillään lähes 20 vuotta sitten.

Laulajan kolmas studioalbumi Mi Sangre oli kansainvälinen menestys. Albumi julkaistiin alun perin jo vuonna 2004, mutta siitä tehtiin kiertuepainos vuonna 2005.

Levyn jättihitiksi nousi La camisa negra -single. 

Kaksi listahittiä

Kiertuepainokselle mukaan tuli myös live-versioita, joista yksi oli A Dios le pido. Tämä oli toinen kappale, joka nousi yhtä tunnetuksi kuin edellä mainittu La camisa negra.

Mi sangre -levystä tuli Suomessa vuonna 2006 myydyin ulkomainen albumi. Tuon vuoden suurimpien hittien listalla La camisa negra komeilee viidentenä, A Dios le pido kymmenentenä.

Muusikon kolmas studioalbumi Mi Sangre myi hurjia määriä monessa maassa. Suomessa levy myi kultaa kolmessa viikossa ja sittemmin vielä platinaa. Kuva vuodelta 2006 Belgiasta, jolloin 'Juanes-huuma' oli Euroopassa suurimmillaan.
Muusikon kolmas studioalbumi Mi Sangre myi hurjia määriä monessa maassa. Suomessa levy myi kultaa kolmessa viikossa ja sittemmin vielä platinaa. Kuva vuodelta 2006 Belgiasta, jolloin "Juanes-huuma" oli Euroopassa suurimmillaan.

Vieraili Suomessa

Suosion levittyä myös Suomeen saakka Juanes vieraili täällä useita kertoja. Ensimmäistä kertaa hänet saatiin tänne vuonna 2006.

MTV uutisoi kesäkuussa 2006, että tähti nousee lavalle Helsingin Jäähallissa elokuussa. 

Iltalehdelle Juanes kertoi keikan jälkeen,että on saanut mukavan ensikosketuksen maahan.

– Tuntuu uskomattomalta olla viimein Suomessa. Ihmiset ovat vaikuttaneet mukavilta ja rauhallisilta. Löysin muuten hotellihuoneestani saunankin, mutta sitä pitää testata sitten keikan jälkeen, Juanes suunnitteli tuolloin.

Kiisti romanssihuhut

Vierailu poiki myös "kohuotsikoita" siitä, että Juanes olisi ihastunut ensimmäisellä keikkareissullaan suomalaisnaiseen.

Ilta-Sanomat kertoi, että "hän juhli ravintolassa ja sviitissään aina aamun pikkutunneille asti".

Vajaa vuosi myöhemmin hän korjaili ihastushuhuja MTV:lle.

– Siinä ei ole mitään perää. Näin kyllä ne jutut ja kuvat, mutta ei, ei, ei Juanes kielsi jyrkästi.

Hyväntekeväisyyttä

Juanes on perustanut maamiinojen uhrien tueksi hyväntekeväisyyssäätiön. Time-lehti valitsi Juanesin maailman 100 vaikutusvaltaisimman henkilön joukkoon. Hän sai jopa oman nimikkopuiston, Parque Juanes de la Pazin, synnyinkaupunkiinsa Medellíniniin.

Uutinen huomioitiin myös Seiskan pop-palat -palstalla joulukuussa 2006. Samalla palstalla myös pedattiin laulajan tulevaa visiittiä, keikkaa Hartwall-areenalla 19. tammikuuta 2007 NRJ Radio Awards -juhlassa. Juanes saatiin Suomeen vielä uudelleen samana vuonna.

Vuoden 2007 marraskuisella vierailulla hänet nähtiin Maikkarin Huuma-ohjelman esiintyjänä. Mies mainosti uutta La Vida Es Un Ratico -levyään.

Seiskan TV-lehti mainosti esiintymistä kannessa: "Naisten päiväuni Juanes Huuman tähtenä".

Tältä Juanes näytti vuonna 2002, jolloin hän voitti Latin Grammy -pystin parhaan rock-biisin kategoriassa.
Tältä Juanes näytti vuonna 2002, jolloin hän voitti Latin Grammy -pystin parhaan rock-biisin kategoriassa.

Shakiran ystävä

Latinorokkari paljasti Ilta-Sanomille vuonna 2007, että on ystävä supertähti Shakiran kanssa. Shakira on myös kotoisin Kolumbiasta.

– Olemme kotoisin samankaltaisista paikoista ja taustamme on samankaltainen, vaikka erilaista musiikkia teemmekin. Pidämme melko paljon yhteyttä, lähetämme toisillemme viestejä ja niin edelleen, hän kertoi.

Tammikuussa 2008 MTV uutisoi, että Juanesilla oli "salakeikka" helsinkiläisravintolassa. Yksityiskeikka oli Radio Novan järjestämä.

Samalla kerrottiin Juanesin tulevan jälleen Suomeen heinäkuussa, tuolla kertaa ihan kunnon show'n kera Helsingin Jäähalliin. Myöhemmin toukokuussa HS uutisoi, että keikka siirtyi pidettäväksi 14. syyskuuta.

Aviokriisistä onneen

Tähän päivään mennessä Juanes on kahminut hurjat 26 Latin Grammy -palkintoa sekä kolme Grammy-palkintoa.

Henkilökohtaisessa elämässään Juanes on kokenut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Vuoden 2007 Iskelmä-kanavan haastattelussa ollut Juanes paljasti käyneensä läpi aviokriisin. Viiden vuoden kiertue-elämä söi suhdetta.

– Meillä oli aika paha kriisi ja olimme erossa kahdeksan kuukautta. Meillä on kaksi ihanaa pientä tytärtä. Mutta palasimme juuri yhteen. Vaimoni on upea ihminen. 

Juanes tapasi vuonna 2000 mallin ja näyttelijän Karen Martínezin. Kahden vuoden tapailun jälkeen he alkoivat seurustella virallisesti. Esikoistytär Luna syntyi vuonna 2003.  Pariskunnan häitä tanssittiin vuonna 2004. Seuraavana vuonna maailman saapui tytär Paloma, ja avioparille siunaantui vielä poika Dante vuonna 2009.

Alla olevasta upotuksesta näet tuoreen potretin perheestä.