Tältä Cameron Diaz, 52, näyttää nyt – raju kiista kasvoleikkauksista

Vuosikymmenen leffatauon päätettyään tähti törmäsi jälleen ulkonäkö- ja naisvihamyllytykseen.
Vuodesta 2014 asti elokuvataukoa pitänyt Cameron Diaz on nyt kahden pienen lapsen äiti. Tänä vuonna hän myös palaa pääroolissa elokuviin.
Näyttelijän pettymys paluustaan on kuulemma melkoinen. Cameron sai heti törmätä seksismiin, ikäsyrjintään ja spekulointiin ulkonäöstään. Hänen nimeensä yhdistettynä hakusanat "ikä", "facelift" ja "plastiikkakirurgia" ovat nousseet Googlessa nopeasti ja korkealle, Radar kirjoittaa.
Saman julkaisun mukaan Cameron alkanut pohtia, oliko paluu vain hyvä syy pysyä tämän jälkeen pois alalta kokonaan.
Pohtii poistumista valokeilasta
Sopivasti nimettyyn Back in Action -paluuelokuvaansa hän on tyytyväinen. Nettikeskustelu ja median tulokulmat ovat olleet eri juttu.
– Cam on pohtinut, onko julkisuus vaivan arvoista. Hänestä mikään ei ole muuttunut 10 vuodessa, edessä on samaa naisvihamielistä ja seksististä hölynpölyä. Hän miettii, josko palaisi taas valokeilan varjopuolelle, Radarin sisäpiirilähde kertoo.

– Olen ollut kaikkien esineellistämistapojen uhri, joiden uhriksi naiset joutuvat. Olen myös erehtynyt uskomaan niihin . On tosi vaikeaa olla tuomitsematta itseään sivullisten kauneusväitteiden perusteella.
Nettikeskustelu asiatonta ja väärässä
Cameronia varmasti ärsyttää naisiin kohdistuvan ulkonäköspekuloinnin lisäksi myös se, että amatöörien väitteet "ikääntymättömän" ulkonäön salaisuutena olevasta plastiikkakirurgiasta osuvat harhaan.
Cameron on kieltänyt koskaan käyneensä veitsen alla, ja yhtä selväsanaisesti myöntänyt kokeilleensa Botoxia.
Hän kuitenkin vihasi sitäkin.
– Kokeilin Botoxia, ihan pienen pienen määrän jonnekin. Se kuitenkin muutti kasvot niin oudoksi... Mieluummin näen kasvojeni vanhenevan kuin näen kasvot, jotka eivät ole enää omani, Cameron on todennut.
Vuosikymmenen ajan Cameron keskittyi viiniagentuuriinsa. Siellä ammattitaito ratkaisi ulkonäöllä spekuloimisen sijaan. Istagramkin näyttää yhä enimmäkseen tältä.