Tällaiset välit Tom Cruisella on lapsiinsa

Tällaiset välit Tom Cruisella on lapsiinsa

Nykyisin Mission Impossible -tähden lapsiasiat ovat haastatteluissa "no go zone". Näin ei ollut aina.

Urallaan melkein miljardi euroa ansainnutta Tom Cruisea ei useinkaan nähdä kuvissa lastensa kanssa. Miksi?

Nykyisin 61-vuotias Tom nousi äänivallin rikkoen supertähdeksi Top Gunillaan vuonna 1986, vaikka nimirooleja oli sitä ennenkin.

Kun aikaa huipulla on ollut kohta 40 vuotta ja näyttelijä-ohjaaja-tuottaja on supertuottelias, ei ole ihme, että tilin kautta on kulkenut vuosien mittaan arviolta 920 miljoonaa euroa. Kaikkiaan omaisuuden nykyarvo on noin 550 miljoonaa euroa.

Raha ei kuitenkaan tee onnelliseksi, ja vaikka Tom hymyilee kuvissaan kuin jakoavain ja on sitä paitsi haastatteluissaan hauska, perhettä ei kuitenkaan näy. Sen lisäksi, että lapset pysyvät poissa kuvista, on Tom myöskin eronnut jo kolmesti.

Tom ei kuitenkaan kenties tee perheessään mitään väärin. Sen sijaan hän on oppinut julkisuudesta.

"Jossain menee raja"

Tom puhui aiheesta 12 vuotta sitten Playboy-lehden haastattelussa. Hän oli kuusivuotiaan Suri-tyttären ylpeä isä, tytär, äiti Katie Holmes ja isä Tom olivat usein kameroiden tähtäimessä.

Vain kuukautta jutun julkaisemisen jälkeen Tom erosi kolmannen ja luultavasti viimeisen kerran. Syynä oli, tai näin ainakin on vuosikymmenen ajan toisteltu, Tomin viehtymys kummalliseen, paljon rahaa ja aikaa vaativaan sekä salaseuramaisesti toimivaan skientologiaan.

Pian tuon jälkeen, muistuttaa E-Online, Tom nosti pökerryttävän 45 miljoonan euron arvoisen oikeusjutun kunnianloukkausjutun Bauer Mediaa vastaan, joka oli julkaissut väitteen, että Tom on hylännyt Suri-tyttärensä.

Aiemmin hän oli Playboy-haastattelussa sanonut, että suhde lasten julkisuuteen on kolmiasteinen. Ensimmäinen askel Tomin mukaan oli, ettei jokaista pikkujuttua kannata oikoa. Sekin aika ja energia kannattaa käyttää lasten kanssa - niin paljon hän oli aina halunnut tulla isäksi.

Toinen askel oli, että julkaisu on valehdellut, sen pitäisi siis pyytää anteeksi ja unohdetaan koko homma, tai sovitaan, että yksityisyyttä on loukattu, mutta ei tehdä tätä enää, ollaan kunnollisia.

Kolmas oli, että "Nyt lapsiani on loukattu, nyt olet saanut juristiosastoni huomion".

Kolmannen mallin mukaan hän toimi eronsa jälkeen ilmestyneen Surin hylkäämisjuorun kanssa. Juttu sovittiin oikeuden ulkopuolella ja molemmat tahot julkaisivat hyvää tahtoa osoittavia kommentteja.

Tom kuitenkin opikseen. Hän ole enää lapsiaan tai perheasioita muutenkaan pahemmin julkisuudessa kommentoinut.

Adoptiolapset enemmän isänsä luona

Tomin 11-vuotinen liitto Nicole Kidmanin kanssa toi heille kaksi lasta, adoptoidut Isabellan, joka täyttää tänä vuonna 30, sekä samoin adoptoidun Connorin, joka on kolme vuotta nuorempi.

Kolmikosta, Tomista, Connorista ja Isabellasta ei löydy juuri yhtään kunnollista yhteiskuvaa sitten vuoden 2009. Tuolloin lapset olivat jo nuoria aikuisia. Joulukuussa kolmikko on osana Floridan Panthersin ja Tampa Bayn NHL-ottelussa otettua suurta ryhmäkuvaa.

Se, että siitä ei ole kuvaa ei tarkoita, ettei sitä ole tapahtunut.

Yksi harvinaisista otoksista, joissa Tom on molempien hänen ja Nicole Kidmanin lasten kanssa. Tämä kuva on vuodelta 2008.
Yksi harvinaisista otoksista, joissa Tom on molempien hänen ja Nicole Kidmanin lasten kanssa. Tämä kuva on vuodelta 2008.

Connor ja Isabella ovat Tomille ilmeisesti läheisempiä kuin Nicolelle. Myös Nicole on lausunut tämän kaltaisia asioita, mutta Tom on pitänyt suunsa supussa.

Läheisyys liittyy vuonna 2001 tulleen eron ehtoihin, ja aluksi lapset olivatkin enemmän Tomin kuin Nicolen luona. He myös tietojen mukaan ovat ainakin joltain osin mukana skientologisessa kirkossa.

Isabella on kuvataiteilija sekä meikkitaiteilija ja asuu aviomiehensä kanssa Englannissa. Tom muuten asuu nykyisin enimmäkseen Lontoossa.

Connor on muusikko ja E-Onlinen mukaan elää musiikilla ja dj-keikoilla Miamissa.

Biologinen tytär on etäisempi - tai ainakin yksityisempi

Suri sen sijaan on ollut huomattavasti vähemmän tekemisissä isänsä kanssa. Kun Tom ja äiti-Katie erosivat, Katie pisti sopimuksissa tarkat rajat. Hän halusi suojella Suria vahingolliseksi kokemaltaan skientologialle, ja on käytännössä koko ajan hoitanut lapsen yksin erosta alkaen eli 6-vuotiaasta nyt 18-vuotiaaksi. 

Tuore kuva Suvi Naomista, entisestä Suri Cruisesta. Heti täysi-ikäiseksi tultuaan nuori nainen vaihtoi kuuluisan sukunimensä pois.
Tuore kuva Suvi Naomista, entisestä Suri Cruisesta. Heti täysi-ikäiseksi tultuaan nuori nainen vaihtoi kuuluisan sukunimensä pois.

Työ on tuottanut tulosta. Suri nimittäin on (kummankin) vanhempansa tuomaa julkisuustaakkaa edes vähän paetakseen vaihtanut nimensä. Entinen Suri Cruise on nykyisin Suri Noelle.

Silti isän ja tyttären välit ovat tiettävästi vähintään muodollisen ystävälliset, vaikka Katiella onkin ollut vaikeuksia sietää Tomin skientologista lähipiiriä.

Tom on mediatietojen mukaan ollut Surin tapaamisissaan huomattavasti tarkempi median ja kuvaajien välttelyssä kuin Connorin ja Isabellan kanssa. Tomin pr-osasto on myös virallisesti aina lausunut, että Tom haluaa viettää aikaa kolmen lapsensa kanssa.

Vaikka Tom ei muutoin juuri Suria olekaan kommentoinut, Katie kertoi vuosi sitten Glamourin haastattelussa, että on halunnut tehdä muutoksen.

- Suri oli niin näkyvä lapsena, että olen todella halunnut nyt vanhempana suojella häntä.

Tomin vuoden 2012 haasteesta Suri-hylkäämisväitteitä vastaan voisi päätellä hänen olevan äidin kanssa yhtä mieltä.