Taas yksi Brad Pittin lapsista hylkää isän sukunimen
Onko kyse lasten omasta tahdosta vai vanhempien julmasta valtapelistä?
2000-luvun alun superpari "Brangelina" eli Brad Pitt ja Angelina Jolie päätyivät historiaan yhdellä Hollywoodin repivimmistä eroista: tarvittiin muun muassa FBI selvittämään, kuka löi lentokoneessa millä ja ketä, jos mitään.
Video: Bradilla ja nykyrakkaalla Inesillä on rahulia
Henkiseksi voittajaksi multimiljonääri-supertähtien perheriidassa on selvinnyt Angelina. Hänellä on lasten huoltajuus, ja kovimmat syytteet kohdistuivat Bradiin.
Nyt, sitä mukaa kuin lapset ovat täysi-ikäisiä, ei huoltajuuden ehdoista enää tarvitse kiistellä.
Samalla ei tarvitse kiistellä muustakaan, kun lapset tekevät omat päätöksensä. Yksi isää eniten järkyttävistä, on lasten halu jättää nimestään Pitt-sukunimi pois.
Ei viitsi edes perustella
Tuoreimmasta tapauksesta kertoo yhdysvaltalainen viihdesivusto TMZ. Sen mukaan Zahara Jolie-Pitt, 18, hakee virallista nimensä muutosta.
Zahara on jättänyt Los Angelesin ylioikeudelle virallisen hakemuksen sukunimensä muuttamisesta. TMZ:n hankkimien asiakirjojen mukaan Zahara pyytää uudeksi lailliseksi nimikseen Zahara Marley Jolie.
"Pyytää"-verbi on lähinnä symbolinen. Kalifornian laki näyttää vaativan asiaan vain tuomarin muodollisen päätöksen sekä kulujen maksamisen. Meikäläisestä menettelystä poiketen vaaditaan myös ilmoitus jossain paikallisessa lehdessä.
Tuomareilla ei ole erityistä syytä estää nimen muuttamista, jos muutos ei ole täysin sopimaton tai esimerkiksi vaikuta identiteettivarkaudelta.
Zahara ei ole edes kirjannut papereihinsa perusteluita muutokselle.
Kolme Bradin muuta lasta on myös lopettanut isänsä sukunimen käytön. Heidän joukossaan ovat Shiloh, Maddox ja Vivienne.
Isä ja tytär kylmässä hiljaisuudessa
Brad ja Zahara eivät ole olleet läheisiä vuosiin. Tytär on myös jo hyvän aikaa käyttänyt sukunimenään vain Jolieta, ilman nimen virallista Pitt-Jolie-muotoa.
TMZ:n mukaan Brad ei ollut läsnä Zaharan valmistuessa high schoolistaan, ja lähipiiri on vahvistanut uutisjulkaisulle, ettei isä ollut edes yhteydessä Zaharaan aiheesta.
Toinen Bradin lähipiiriin kuuluva lähde kertoo TMZ:lle, että Bradin ja Zaharan kylmän hiljaisuuden syy olisikin Angelinassa. Lähde uskoo, että tämä olisi tarkoituksella etäännyttänyt yhteisiä lapsia isästään.
– On surullista, kun vanhempi asettaa lapsen saavutusten juhlimisen sijaan etusijalle halunsa vierannuttaa entinen kumppani yhteisistä lapsista, lähde olisi TMZ:n mukaan sanonut.