Spermaa nuorille naisille? Elon Muskin 76-vuotiasta isää kosiskellaan spermanluovuttajaksi - lisääntyi tytärpuolensa kanssa

ELON MUSK

Tällä hetkellä maailman rikkaimman ihmisen titteliä kantaa Tesla-sähköautofirman toimitusjohtaja Elon Musk, 51, peräti 221 miljardin omaisuudellaan.

Elon Musk nappasi maailman rikkaimman ihmisen tittelin – varallisuus vastaa suomalaistaviksen viiden miljoonan vuoden tuloja

Idearikasta visionääriä, Elonia, pidetään jonkinlaisena superihmisenä. Niinpä ei liene yllätys, että hänen geeninsä kiinnostavat.

Lehtitietojen mukaan maailman rikkaimman miehen isäkin on todettu älykkyystesteissä neroksi.

Elon Muskin isä, Errol Musk, 76, kertoo The Sun -lehdelle, että eräs nimeltä mainitsematon kolumbialainen yhtiö on pyytänyt saada ottaa talteen hänen spermaansa. Tarkoituksena olisi tuottaa maailmaan lisää Elonin kaltaisia superihmisiä.

Errol kertoi haastattelussa, että yhtiö yrittää myydä lisääntymisideaansa rikkaille nuorille naisille. Firman mainoslause kuuluu "Miksi mennä Eloniin (tunnettu yliopisto Yhdysvalloissa), kun voitte mennä suoraan ihmisen luokse, joka loi Elonin."

Errol kertoi haastattelussa, ettei hänelle ole tarjottu rahaa spermanluovutuksesta. Etelä-Afrikassa asuvalle miehelle maksettaisiin kuulemma kuitenkin lennot ykkösluokassa ja viiden tähden hotelli spermafirman piikkiin.

- No miksikäs ei? Errol kommentoi tarjousta lehdessä.

Errol on kertonut haluavansa lisää lapsia. Errolin mielestä ihmisen tehtävä maan päällä on lisääntyä.

Errol on saanut kaksi lasta nykyään 35-vuotiaan tytärpuolensa Jana Bezuidenhoutin kanssa. Errolilla ja Janalla on ikäeroa yli 40 vuotta. Errolin ja Janan poika on nyt viisivuotias. Tytär syntyi vuonna 2019.

Errol on tuntenut Janan 4-vuotiaasta saakka, jolloin hänestä tuli tytön isäpuoli. Errol ja Janan äiti Heide olivat naimisissa 18 vuotta ja saivat kaksi lasta.

Errol oli naimisissa Maye Muskin kanssa vuodet 1970-1979. Tuosta liitosta syntyi Elon ja kaksi muuta lasta. 

Errolilla on siis kaikkiaan seitsemän lasta.

Elon lienee perinyt isältään suurperheen mallin. Elonilla on yhteensä kymmenen lasta kolmen eri naisen kanssa. Viimeisin kumppaneista on muusikko Grimes, jonka kanssa Elonilla on kaksi lasta. Samaan aikaan kun ex-pari odotti sijaissynnyttäjän avulla kuopustaan, Elon sai kaksoset alaisensa kanssa.

Miljardööri Elon Muskin salatut lapset paljastuivat! Sai kaksoset alaisensa kanssa samaan aikaan kun kuopus syntyi