Spaissari Mel C naimisiin – miksi Victoria Beckham ei tullut?

Spaissari Mel C naimisiin – miksi Victoria Beckham ei tullut?

Häistä julkaistaan kosolti yksityiskohtia, mutta lopullista varmistusta Sporty Spicelta itseltään ei ole kuulunut.

Melanie Chisholm, 52, on brittimedian mukaan astunut rouvasäätyyn eilen (la 18.7.)

Video: Suomessa Topi ja Nadja Sukarin hääpäivä lähestyy

Puoliso on tietojen mukaan Melin australialainen mallipoikaystävä Chris Dingwall.

Tiettyä hämäryyttä asian ympärillä aiheuttaa se, että Mel C itse ei ole vahvistanut tapahtunutta. Lehtitietojen mukaan häät onkin toimitettu salaisuuden varjon alla. 

Eniten tietoja on julkaissut Daily Mail. Sen mukaan häät pidettiin The Country House -tilalla Castle Carrockissa Cumbriassa.

Posh puuttui

Mel oli jo aiemmin antanut tietoja, ettei aio naimisiin isoissa juhlissa vaan intiimimmässä seremoniassa. Paikalla on nähty entiset bändikaverit Emma Bunton, Melanie Brown ja Geri Halliwell-Horner.

Ja dramaattisesti Posh Spice, Spaissareista rikkain ja persoonaltaan monimutkaisin Victoria Beckham puuttui. Daily Mailin mukaan esimerkiksi Mel C:n häämekko olisi Victorian tälle lahjaksi suunnittelema.

Independentin tietojen mukaan Victoria oli Yhdysvalloissa miehensä kanssa jalkapallon MM-kisoissa.

– Hän olisi mielellään ollut paikalla, jos olisi voinut. Puvun tekeminen oli hänelle ilo ja kunnia, lähde kertoi Daily Mailille.

Mel C:n 17-vuotias tytär Scarlett oli morsiusneitona, ja sisäpiirilähteistä ei ole kuulunut muuta kuin ihastelua seremoniasta.

"Ei koskaan naimisiin"

Independent muistuttaa, että vielä viisi vuotta sitten Mel vannoi, ettei menisi naimisiin. Hän kuitenkin tapasi mallirakkaansa 2023 Raya-deittisovelluksessa.

Rayaa luonnehditaan "julkkisten Tinderiksi".

Chris ja Mel kuvattiin yhdessä esimerkiksi tasan kuukausi sitten.
Chris ja Mel kuvattiin yhdessä esimerkiksi tasan kuukausi sitten.

Pari tapasi, kun Mel C matkusti kiertueelle Australiaan. Hän on kuvaillut Chrisin persoonaa joitakin kertoja podcasteissa ja lehdissä. Esiin on tullut huumorintaju sekä parin jakamat rentous ja treenailuhalu.