Shokkitietoa Madonnasta

Shokkitietoa Madonnasta

Supertähti jakoi myös lapsensa kahteen eri kastiin.

Madonnan pitkästä aikaa antama haastattelu brittiläisen elämäntapavalmentajan, Jay Shettyn podcastissa toi keskiöön supertähden hengellisen puolen.

Jo ennakkoon huomiota herättäneet klipit saivat jatkoa kokonaisen podcastingin ilmestyttyä. Madonna vakuutti haastattelussa, että kaikilla elämän tapahtumilla on tarkoituksensa. Jos opeista ei ota uutta suuntaa, myös huonot asiat tapahtuvat yhä uudelleen. Myös laulajan oman sielun tehtävä tässä maailmassa on hänelle selvinnyt.

Madonnan paras asuste muotiviikoilla oli poikaystävä Akeem Morris.
Madonnan paras asuste muotiviikoilla oli poikaystävä Akeem Morris.

– Mitä ikinä teenkin, sieluni tehtävä on tuoda valoa maailmaan. Olla ystävä, johtaja. Olemme täällä jakamista varten. Minulla on suuri intohimo siihen. Haluan kaiken, mutta en pitääkseni sitä itselläni vaan jakaakseni, Madonna ilmoitti.

Romahti kiertueella

Kovin paljastus tähden elämästä oli se, että hän kertoi harkinneensa itsemurhaa. Erityistä asiassa oli se, että tapahtuma ei ollut rahattoman ja rankan New Yorkiin nuoruuden aikaan, vaan jo vankan menestyksen tultua.

– Tiedän, että tämä tulee yllätyksenä, koska minua ei pidetä itsetuhoisena ihmisenä, Madonna myönsi.

Tapahtumat ajoittuivat 2000-luvulle, kun avioliitto ohjaaja Guy Richien kanssa oli tullut päätökseen ja pari taisteli Rocco-pojan huoltajuudesta.

Madonna ja Rocco mahtuivat hyvin saman ikkunan ääreen Madonnan elokuisella 67-vuotismatkalla Italian Sienassa.
Madonna ja Rocco mahtuivat hyvin saman ikkunan ääreen Madonnan elokuisella 67-vuotismatkalla Italian Sienassa.

– Yksi tuskaisimpia hetkiä oli poikani huoltajuuskiista. Se, että joku yrittää viedä lapseni. Makasin vain kiertueella pukuhuoneen lattialla ja ajattelin, että tapan itseni, Madonna kertaa vaikeimpia hetkiä. Hän lisäsi, että on nykyisin loistavissa väleissä vanhimman poikansa kanssa.

Taustalla oli lapsuudessa koettu menettäminen oman äidin kuoltua syöpään.

– Minut oli hyljätty pienenä äidin puolesta, joten lapsen menettäminen tuntui siltä, että historia toistaa jälleen itseään, Madonna muistaa aikaa jolloin poika karkasi kesken kiertueen isänsä luokse.

Äiti ilmestyi nukutuksessa

Ohjelmassa puhuttiin myös tähden selviytymisluonteesta. Sitä todella tarvittiin ennen edellistä maailmankiertuetta, kun Madonna sai verenmyrkytyksen ja oli kuolla. Tähti pidettiin nukutettuna useita päiviä.

– Silloin äitini ilmestyi minulle ja kysyi, haluaisinko lähteä hänen mukaansa. Sanoin ei ja myös ääneen, koska huoneessa ollut assistenttini kuuli sen, Madonna paljasti.

Erityistä ajanjaksossa oli myös sairastumista edeltänyt Madonnan sekava some-käyttäytyminen. Tuolloin hän haisteli poppers-liuotinta live-lähetyksessä, oli silminnähden humalassa ja ilmoitti odottavansa kokaiinikuskia. 

Nyt hän ilmoitti, ettei hänen jo 90-luvulla alkaneeseen henkiseen matkaan kuulu päihteitä. Madonna aloitti ensimmäisen raskautensa aikaan juutalaiseen mystiikkaan kuuluvan kabbalan opiskelun.

Yllätys perheessä

Madonna mainitsi vanhemmuuden olevan melkoinen haaste ja varsinkin kuuden lapsen perheessä.

– Olen halunnut antaa heille kaikkea, mitä olisin itse köyhässä lapsuudessani halunnut ja se on taas välillä virhe, Madonna myönsi.

Madonna ja esikoistytär Lourdes poseerasivat kuvaajille YSL:n näytöksessä. Lola on tehnyt myös aiemmin brändin kauneustuotteiden kanssa yhteistyötä.
Madonna ja esikoistytär Lourdes poseerasivat kuvaajille YSL:n näytöksessä. Lola on tehnyt myös aiemmin brändin kauneustuotteiden kanssa yhteistyötä.

Tunnetusti lapsilla on kova kuri ja Madonna on tehnyt sanojensa mukaan parhaansa, jotta antaisi lastensa löytää omat polkunsa tiukan kontrolloinnin sijaan.

– Myös osa lapsistani työstää henkistä matkaansa elämässään ja he ovat paljon onnellisimpia kuin ne lapsistani, jotka eivät, Madonna totesi ilmeisimmin viitaten negatiivisesti biologisiin lapsiinsa Lourdesiin ja Roccoon.

– En olisi koskaan arvannut 10 vuotta sitten, että pojastani tulee paras ystäväni, Madonna lisäsi viitaten suosikkilapseena David Bandaan.

Fanitti ranskalaistähteä

Madonnan arjesta paljastuu myös tavallistakin ihmistä koskeva puoli. Sosiaalinen media ei ole tähdelle lainkaan mieluinen pelikenttä. Madonna myöntää kokevansa riittämättömyyttä niin äitinä kuin naisena.

– Sosiaalinen media on luotu tekemään pahaa oloa. Se on vertailupeli. Ellet ymmärrä, että se on illuusio, eikä todellisuus, tähti tuskailee.

Madonna nähtiin syyskuussa Pariisin muotiviikoilla nuoren miesystävänsä kanssa. Podcastissa tähti kertoi olevansa onnellisimmillaan tuntemattomana kabbalan opiskelijana, kun kukaan ei tunnista tai kiinnitä huomiota häneen oppitunneilla. 

Catherine Denevue ja Jean-Paul Gaultier herättivät myös Madonnan kiinnostuksen muotihuumassa Pariisin muotiviikkojen YSL:n näytöksessä.
Catherine Denevue ja Jean-Paul Gaultier herättivät myös Madonnan kiinnostuksen muotihuumassa Pariisin muotiviikkojen YSL:n näytöksessä.

Pariisissa Madonna pääsi itse fanin asemaan tavatessaan muotinäytöksissä vanhan tuttunsa, muotisuunnittelija Jean-Paul Gaultierin sekä ranskalaisnäyttelijä Catherine Denevuen. Madonna ilmoitti Catherinelle olevansa tämän suuri fani, josta 81-vuotias ranskatar hämmentyi täysin.