Shokkipaljastus Jennifer Anistonista ja Brad Pittistä

Shokkipaljastus Jennifer Anistonista ja Brad Pittistä

Jennifer ja Brad seurustelivat vuosina 2000–2005.

Näyttelijä Jennifer Aniston, 56, seurustelee nykyisin hypnotisoijana ja henkisenä guruna työskentelevän Jim Curtisin, 50, kanssa.

Katso video: Jenniferin uusi kulta on todellinen hopeakettu

Miehen 50-vuotissyntymäpäivänä, 2. marraskuuta, Jennifer julkisti viimein suhteen sosiaalisessa mediassa julkaisten suloisen yhteiskuvan, jossa halii gurumuruaan selän puolelta.

Ennen suhdettaan Jimin kanssa Jennifer on ollut naimisissa Hollywood-komistus Brad Pittin, 61, kanssa vuosina 2000–2005 ja näyttelijä Justin Theroux'n, 54, kanssa 2011–2017.

Bradin aikoihin Jennifer joutui valtavan kolmiodraamakohun keskelle, sillä he olivat vielä naimisissa, kun Brad oli kuvaamassa Mr. & Mrs. Smith -elokuvaa, vastanäyttelijänään kukas muukaan kuin Angelina Jolie, 50.

Nykytietojen mukaan mediamyllytys oli suurenneltua, mutta vielä vuosia Bradin ja Jenniferin eron jälkeen otsikoissa väitettiin Angelinan ja Jenniferin välttelevän kiihkeästi toisiaan. Ilmoilla on ollut myös sitkeä huhu siitä, että jompikumpi naisista olisi ohjeistanut erilaisten palkintotapahtumien järjestäjiä valitsemaan vieraiden istumapaikat niin, että he istuisivat mahdollisimman kaukana toisistaan.

Kutsuttiin viisikymppisille

Oli Jenniferin ja Angelinan välillä yhä kaunaa tai ei, ei Jen ole ainakaan ilmeisesti enää vihainen Bradille.

Jenniferin pitkäaikainen ystävä, näyttelijä Reese Witherspoon, 49, kertoi harvinaislaatuisesti Armchair Expert -podcastissa ystävyydestään Jenniferiin. Hän paljasti myös, että Jen on hyvissä väleissä exiensä kanssa.

– Hän ei ole sellainen kuin ihmiset luulevat; sellainen, että hän takertuisi vanhoihin asioihin, Reese kuvaili.

Heitto sai podcast-isäntä Dax Shepardin, 50, vitsikkäälle tuulelle.

– Hän ei kaihoa Brad Pittin perään, juontaja heitti huulta.

– Hänen 50-vuotissynttäreillään, mikä on yksi suurimmista todisteista siitä, miten upea ihminen hän on, oli paikalla ihmisiä hänen teiniajoiltaan, parikymppisajoiltaan, hänen kotonaan työskenteleviä ihmisiä sekä kaikki ex-miehet ja ex-poikaystävät, Reese paljasti.

On siis selvää, että Jen oli kutsunut Bradin juhlimaan pyöreitään vuonna 2019. Tiedossa ei ole, osallistuiko Angelina juhlahumuun, mutta paikalla oli toinenkin Bradin exä. 

Jennifer ja Brad eivät ehtineet seurustella kauaa ennen kuin Brad ihastui Angelinaan. Kuva 90-luvun lopulta.
Jennifer ja Brad eivät ehtineet seurustella kauaa ennen kuin Brad ihastui Angelinaan. Kuva 90-luvun lopulta.

Exä paikalla kihlajaisissa

Näyttelijä Gwyneth Paltrow, 53, joka seurusteli Bradin kanssa vuosina 1996–1997, juhli kollegansa synttäreitä. Brad linkittyy molempien näyttelijänaisten menneisyyteen jopa hauskalla tavalla.

– Ironista kyllä, olin hänen ja Bradin kihlajaisjuhlissa, Jennifer kertoi aiemmin tänä vuonna Vanity Fairin haastattelussa. 

Brad kosi Jenniferiä marraskuussa 1999, hieman yli kaksi vuotta erottuaan Gwynethistä. 

Kun kysyttiin, puhuvatko Jennifer ja Gwyneth yhä Bradista, Jennifer myönsi asian. 

– Totta kai. Miten voisimme olla puhumatta? Olemme naisia.

Gwyneth ja Brad tapasivat toisensa Se7en-trillerin kuvauksissa. Heidän suhteensa kesti kolmisen vuotta. Kuva vuodelta 1994.
Gwyneth ja Brad tapasivat toisensa Se7en-trillerin kuvauksissa. Heidän suhteensa kesti kolmisen vuotta. Kuva vuodelta 1994.