Sharon Osbourne murtui fanien edessä – Ozzyn hautajaissaattue oli kansanjuhla

Ruumisautosaattue kulki muulta liikenteeltä täysin suljettua valtakatua.
Sharon Osbourne, 72, osoitti kiitollisuuttaan tuhansille faneille, jotka olivat saapuneet hyvästelemään Ozzy Osbournea tämän hautajaissaattueeseen.
Arkistovideo: Ozzy saapuu sairaalaan kaksi vuotta sitten
Birminghamissa pidetty saattue pysähtyi muulta liikenteeltä kokonaan suljetulla valtakadulla Black Sabbath Bridgelle. Sharon nousi autosta ja näki valtavan määrän kukkia ja viestejä, joita fanit olivat jättäneet hänen miehelleen. Silloin Sharon murtui kyyneliin.
Suru ja fanien osoittama myötätunto liikutti muutakin perhettä. "We love you, Sharon" -huudot sekä rytmikäs Ozzyn nimen toistaminen täyttivät kadun.

Sharon itki rakkaudenosoitukset kuullessaan ja nähdessään. Lopuksi hän osoitti kiitollisuuttaan väkijoukolle näyttämällä rauhanmerkkiä vanhimman lapsensa Aimeen kanssa.
Seurueessa olivat Sharonin ja Aimeen lisäksi muutkin lapset Kelly, Jack sekä Louis edellisestä liitosta Thelma Rileyn kanssa. Jack tuki äitiään, joka horjahti mennessään katsomaan tien pieleen laskettuja kunnianosoitusviestejä ja kukkia, kertoo Daily Mail.

Sharon laski mustaan kääreeseen laitetun oman kukkakimppunsa fanien jättämien kukkien sekaan. Sen jälkeen neljä lasta tekivät saman, ennen kuin tukivat äitiään tämän kävellessä takaisin autoonsa.
Perheen auto seurasi kulkueessa ensimmäisenä ollutta Jaguaria, joka kuljetti viimeisen keikkansa heinäkuun 5. pitänyttä rock-legendaa. Kaksi ja puoli viikkoa myöhemmin, 22. heinäkuuta Ozzy Osbourne kuoli perheen kartanossa läheisten keskellä.
Hautajaiskulkuetta johti paikallinen torvisoittokunta esittäen Black Sabbathin kappaleita.
Ruumisautossa, jolla Ozzy kulki viimeisen matkansa, oli kukka-asetelma muodostaen vainajan nimen. Asetelma oli tietysti violetti. Se oli tähden lempiväri.
