Salasuhde! Prinssi Charles heilasteli laulaja Barbra Streisandin kanssa – ”Olisin voinut olla ensimmäinen juutalainen prinsessa!”

Euroopan kuninkaalliset perheet ovat nykyisin niin sanottuja puoliverisiä. Hoveissa enää pidä kiinni säännöstä, että valtaistuimelle nousevan kruunupään vihityn puolison tulee olla valkoihoinen aatelinen.
Uskontokaan ei välttämättä enää tuota ongelmia.
– Jos olisin aikoinani pelannut korttini oikein, olisin voinut olla ensimmäinen juutalainen prinsessa, laulaja Barbra Streisand lohkaisi jättiyleisölle viime kesänä esiintyessään Lontoon Hyde Parkissa.

Mitä ihmettä Barbra Streisandin kasvoille on tapahtunut - katso!
Samalla vahvistui, että vanhat juorut hänestä ja prinssi Charlesista pitivät sittenkin paikkansa.
Laulaja ja prinssi tapasivat ensimmäisen kerran jo 1970-luvun alussa, mutta Barbra oli juuri kihlautunut, eikä suhde edennyt flirttiä pidemmälle.
1990-luvun alussa romanssi viimein toteutui, kun Charles teki eroa Dianasta, eikä voinut avoimesti olla Camillansa kanssa. Lohtu löytyi Barbrasta.
Salarakkaat viettivät aikaa yhdessä Los Angelesissa sijaitsevassa luksushotelli Bel-Airissa. Kun lehdistö sai vihiä suhteesta, Charles joutui sanomaan laulajalle hyvästit.