Saariston lapset -Pampulan tosielämän tragedia - tästä syystä hän katosi julkisuudesta

Saariston lapset -Pampulan tosielämän tragedia - tästä syystä hän katosi julkisuudesta

Saariston lapset -sarja teki näyttelijä Maria Johanssonista tunnetun lapsitähden.

Kirjailija Astrid Lindgren kirjoitti ainoan suoraan televisiota varten tehdyn tarinansa Saariston lapset vuonna 1964. Samana vuonna Tukholman saaristoon sijoittuva koko perheen sarja nähtiin televisiossa ja siitä tuli todella suosittu.

Myös Suomessa moni nostalgiannälkäinen Lindgren-fani muistaa Saariston lasten seikkailut, joita Yle on takavuosina esittänyt.

Muistatko Astrid Lindgrenin rakastettujen tv-sarjojen lapsitähdet? Tältä he näyttävät aikuisina

Sarjan keskiössä on Saltkråkanin saarella perheensä kanssa asuva tomera Pampula-tyttö. Pampulaa näytteli sarjassa Maria Johansson. Hän oli sarjan alussa 8-vuotias.

Saariston lapset on lämminhenkinen koko perheen sarja.
Saariston lapset on lämminhenkinen koko perheen sarja.

Nyt Ruotsin TV4 on tehnyt uuden dokumentin Astrid Lindgrenin elokuvista. Dokumentissa ääneen pääsevät muun muassa Saariston lapset -tuotannoissa näytelleet tähdet.

Yksi kuitenkin puuttuu joukosta. Pampulaa näytellyt Maria, 67, kieltäytyi haastattelusta, Svensk Damtidning uutisoi.

Hänen kieltäytymisensä syitä spekuloi dokumentissa Saariston lapsissa Malinia näytellyt Louise Edlind Friberg, 77. Louise kertoo dokumentissa ymmärtävänsä täysin, miksi Maria kieltäytyi osallistumasta dokumentin tekemiseen.

Tältä Malinia näytellyt Louise näyttää nyt.
Tältä Malinia näytellyt Louise näyttää nyt.

Louisen mukaan Marian kohdalla Pampula-näkyvyys muuttui vuosien saatossa siunauksesta kiroukseksi.

- Se meni niin pitkälle, että kun hän oli 35- tai 40-vuotias ja aikoi nousta raitiovaunuun, sanoi kuljettaja kovaan ääneen: "Katsokaa hyvät ihmiset kuka nousi raitiovaunuun, se on Pampula!". Maria oli aikuinen ja kuvauksista oli kulunut 20-25 vuotta. Luulen, että hänen (Marian) mielestä se oli vaikeaa, Louise pui.

Dokumentissa ääneen pääsee myös Malinin pikkuveljeä Pelleä näytellyt Stephen Lindholm, 69, joka on Louisen kanssa samoilla linjoilla Marian päätöksestä jättää haastattelu väliin. Stephen ymmärtää, ettei Maria piitannut liiallisesta huomiosta.

Maria opiskeli Ruotsin Teatterikorkeakoulussa ja valmistui näyttelijäksi vuonna 1981. Hän on tähdittänyt muitakin ruotsalaisia sarjoja ja elokuvia. Suomalaiset muistavat hänet myös Saaristolaislääkäri-tv-sarjasta. Pampulan rooli on kuitenkin ylivoimaisesti Marian tunnetuin rooli.

– Kyllästyin siihen, että minua jatkuvasti tarkkailtiin ja arvosteltiin, Maria on taannoin todennut DN:lle.

Muistatko vielä Peppi Pitkätossua näytelleen Inger Nilssonin? Tältä hurjasti muuttunut tähti näyttää nykyään!

Maria jätti näyttelijäntyöt vuonna 1998 ja keskittyi ohjaamiseen.
Maria jätti näyttelijäntyöt vuonna 1998 ja keskittyi ohjaamiseen.

Maria on kunnostautunut myös ohjaajana. Hän eteni näyttämötaiteen professoriksi.

Marialla on kaksi lasta, ja hän asuu Tukholmassa kalleimmalla kaupunkialueella Södermalmilla.

Samanlaisen julkisuuskohtalon Marian kanssa koki Peppi Pitkätossu -sarjasta ja elokuvista tuttu Inger Nilsson, 64. Hän näytteli Peppiä.

Maria Persson näytteli Annikaa ja Pär Sundberg Tommia. Peppinä nähtiin Inger Nilsson.
Maria Persson näytteli Annikaa ja Pär Sundberg Tommia. Peppinä nähtiin Inger Nilsson.

Inger on avautunut siitä, miten julkisuus on ahdistanut häntä.

- Joskus en vain ole huumorituulella ja kaikkea ei pitäisi aina viitata Peppiiin. Eniten ärsyttää se, kun ihmiset pilkkaavat, minua raahataan ulos kuin jotain näyttelyapinaa. Se ei ole hauskaa, Inger on todennut.

Inger Nilsson vuonna 2022.
Inger Nilsson vuonna 2022.

Seiska on parasta sovelluksessa! Täysin uudistuneen Seiska-mobiilisovelluksen voit asentaa Android-laitteeseesi täältä ja iOS-laitteeseesi täältä.