Ryöstö jätti Kim Kardashianiin kipeän trauman – "Olen muuttumassa robotiksi"

Kahdeksan vuoden takainen miljoonaryöstö Pariisissa muutti Kimin persoonaa. – Valitsen aina tyyneyden.
Pariisin muotiviikoilla 2016 julmasti ryöstetty Kim Kardashian on havahtunut öisen tunkeutujan jättämään jälkeen psyykessään.
Asia on noussut nyt uudelleen pintaan, kahdeksan vuotta tapahtumien jälkeen. Kim kertoo kokeneensa läpimurtohetken terapiassaan.
– Valitsen aina tyyneyden. Terapeutti sanoi, että luulen sen olevan supervoimani. Hänestä olen niin turta ryöstötrauman vuoksi, etten valitse mitään, vaan aina jäädyn, kun pitäisi valita taistelun tai pakenemisen välillä, Kim tilittää tuoreimmassa The Kardashians -jaksossa.
Rauhallisuus pelasti hengen
Aseistettu ryöstäjä tunkeutui Kimin jättisviittiin Pariisin muotiviikoilla. Hän sitoi julkkiskaunottaren aseella uhaten, ja kävi sen jälkeen sviitin läpi.
Saaliiksi lähti jättimäinen, lähes kymmenen miljoonan arvoinen korusaalis.
Lattialle makaamaan jääneelle Kimille jäi nöyryytys ja pelko, jotka painavat yhä. Asiaa ei ole helpottanut vuosia kestänyt ryöstön selvittely.
Kim kertoo jaksossa kameralle, miten asemies sanoi hänelle, että pysymällä tyynenä hän pysyy elävien kirjoissa. Hän mietti hetken pakenemista, ja totesi, että siihen ei ollut mahdollisuutta. Hän malttoi mielensä, antoi periksi eikä tehnyt mitään.
– Uskon, että se pelasti henkeni. Se toimi silloin, mutta nyt minua voidaan käyttää tyyneyteni vuoksi myös hyväksi. Olen muuttumassa robotiksi, kokonaan tunteettomaksi.
Persoona muuttui
Kimin tilittäessä tilannetta Khloé muistuttaa, että Kim ei ollut aina yhtä tyyni kuin nyt.
- Kaikki pikkujututkin saivat sinut friikkaamaan. Kim, sinä olit ihan hullu! Et ollut tyyni teininä, et kaksikymppisenä. Olit kakaramainen, sait kohtauksia... Se loppui ryöstöön, jossa pysyit rauhallisensa. Ei tarvitse olla mikään vitun salapoliisi tajutakseen yhteyden, Khloé tykittää.
Kim myöntää tapahtuman arpien olevan syvällä psyykessä.