Realitytähden naama sulaa - Kuvat ei herkille!

Realitytähden naama sulaa - Kuvat ei herkille!

Täydellisen naisen kasvot ovat kokeneet järkyttävän muutoksen.

The Real Housewives of Beverly Hills -televisiosarjasta tuttu Brandi Glanville, 52, on kokenut kovia. 

Entinen realitytähti paljasti joulukuussa kärsivänsä terveysongelmista, joiden seurauksena hänen ulkoinen olemuksensa on muuttunut täysin. Brandi kertoi tuolloin ET -lehdelle saaneensa loisen, joka sai hänen kasvonsa turpoamaan ja ihonsa ikään kuin kuplimaan. Brandin mukaan hän voi tuntea loisen liikkuvan ihonsa alla.

Brandi kertoi lehdelle uskovansa saaneensa loisen pilaantuneesta lihasta ollessaan kuvausmatkalla Marokossa. Oireet alkoivat kuusi kuukautta matkan jälkeen.

Rahat loppu

Nyt Brandi on antanut tilanteestaan päivityksen mikroblogipalvelu X:ssä. Mallinakin aikoinaan toiminut Brandi kuvaa olonsa olevan "hemmetin kurja." Brandin mukaan hänen kasvonsa kirjaimellisesti sulavat.

Suorapuheisuudestaankin tunnettu Brandi toteaa tilanteen olleen jo hieman parempi. Antibiootit ja muut lääkäreiden määräämät lääkkeet toimivat, mutta enää Brandilla ei ole kertomansa mukaan niihin varaa. Vakuutus ei korvaa hänelle määrättyjä troppeja, joten toistaiseksi hän joutuu kärvistelemään ilman apua. 

Kuvia Brandin kasvoista näet esimerkiksi täältä. Kuvat eivät sovellu herkimmille.

Mysteerisairaus

Brandi ei ole saanut vaivalleen virallista diagnoosia. Mitä ilmeisimmin epäilyjä loisesta ei ole pystytty vahvistamaan. 

Kohutähti on hakenut apua lukuisilta tahoilta. Hän on kertonut käyttäneensä esimerkiksi laboratoriotesteihin 10 000 dollaria. People -lehden mukaan erilaisiin tutkimuksiin ja hoitoihin on uponnut jo yli 70 000 dollaria.