Rajut syytökset: Bill Murray kosketteli naisia setissä - elokuvan kuvaukset keskeytettiin

Näyttelijä Bill Murrayta, 71, syytetään naisten koskettelemisesta Being Mortal -elokuvan setissä.
Kuvaukset keskeytettiin mystisissä merkeissä viime viikolla. Uusimpien tietojen mukaan Päiväni murmelina -tähden sopimattomasta käytöksestä tehtiin valitus, ja asiaa tutkitaan parhaillaan.
Tuotantoyhtio Searchlight Picturesin elokuvan tuotantotiimille antamassa virallisessa tiedotteessa ei paljastettu tapahtumista paljoakaan.
- Olosuhteiden tarkastelun jälkeen olemme päättäneet, ettei tuotanto voi jatkua. Olemme todella kiitollisia teille kaikille siitä kaikesta, mitä olette tehneet tämän projektin hyväksi. Toivomme voivamme jatkaa tuotantoa, tekijöille tiedotettiin.
Page Sixin lähde on kertonut yksityiskohtia tapahtumista.
- Hän ei kosketellut yksityisiä alueita, mutta laittoi kätensä naisen ympärille, koski tämän hiuksia, veti poninhännästä - aina komediallisella tavalla. Siinä on hienoinen ero ja kaikki rakastavat Billiä, mutta vaikkei hänen käytöksensä ollut laitonta, jotkut naiset tunsivat olonsa epämukavaksi ja hän ylitti rajan, lähde kommentoi.
Toinen lähde on kertonut, että Bill on sinkku, joka rakastaa naisia.
- Hän rakastaa flirttailua, ja pitää runoudesta ja romantiikasta. Hän on aina flirttailemassa, mutta se on komediaa. Ei ole selvää, ylittikö hän rajan, lähde kommentoi.

Mittavan uran tehnyt Bill lukeutuu juhlitun elokuvaohjaaja Wes Andersonin luottonäyttelijöihin. Hän on näytellyt esimerkiksi Wesin Moonrise Kingdom-, The Grand Budapest Hotel- ja Steve Zissoun vedenalainen maailma -elokuvissa.
Parhaiten hänet muistetaan rooleistaan elokuvissa Päiväni murmelina, Lost in Translation ja Ghostbusters.
Elokuva-arvostelu: The French Dispatch on taattua Wes Andersonia