Pete Davidsonin ja mallirakkaan suhde on ohi − koomikolla jo uutta sutinaa

Kim Kardashianista, 42, eronnut Pete Davidson, 29, yhdistettiin marraskuussa huippumalli Emily Ratajkovskiin, 31.
Salakuvat! Tässä on Pete Davidsonin uusi kulta
Pete on tunnettu suhteistaan lukuisten julkkisnaisten kanssa, mutta myös siitä, että suhteet eivät ole kovin kauaskantoisia.
Näin on Page Sixin mukaan käynyt myös suhteessa Emilyn kanssa.
Makasiinin lähteen mukaan suhde on muuttunut kaverilliseksi, ja kumpikin osapuoli on sujut asian kanssa.

Emily paljasti viime viikolla High Low-podcastissa liittyneensä deittailusovellukseen.
Sarjadeittailijana tunnettu Pete ei ole myöskään jäänyt toimettomaksi, sillä hänet on bongattu useita kertoja näyttelijä Chase Sui Wondersin, 26, kanssa.

Kim Kardashianista eronnut Pete Davidson löysi nopeasti uuden julkkisrakkaan − somekansa innostui
Pete ja Chase näyttelivät yhdessä tänä vuonna ilmestyneessä Bodies Bodies Bodies-elokuvassa.
Pete on aiemmin deittaillut muun muassa näyttelijöiden Kate Beckinsalen, 49, ja Phoebe Dynevorin, 27, kanssa. Hän oli myös kihloissa poppari Ariana Granden, 29, kanssa.