One Direction: Shokkikäänne

One Direction: Shokkikäänne

Bändin kokoonpanossa on tapahtunut jälleen muutos.

Maailman suurimpiin poikabändeihin lukeutuvan One Direction fanit järkyttyivät vuoden 2015 maaliskuussa, kun Zayn Malik tiedotti yllättäen eroavansa bändistä.

Arkistovideo: Ysäritähdet hurmaavat yhdessä

Jäljelle jäivät Harry Styles, Niall Horan, Louis Tomlinson ja viime vuonna menehtynyt Liam Payne, jotka jatkoivat bändin toimintaa vielä meneillään olevan kiertueen loppuun ja yhden albumin verran.

Yhtye jäi määrittelemättömän mittaiselle tauolle vuonna 2016, minkä jälkeen kukin jäsenistä alkoi tavoittelemaan soolouraa. Välit Zaynin ja muiden jäsenten välillä olivat raporttien mukaan jännittyneet.

Huhuja comebackista nousi satunnaisesti ilmoille, ja etenkin Liamin huhutaan olleen myönteinen palaamaan lavoille One Directionin riveissä.

Lokakuussa faneille oli luvassa ensimmäinen yllätys, kun esiin nousi uutinen Louis'n ja Zaynin yhteisestä dokumenttisarjasta. Netflix-sarjassa he muistelevat bändiaikojaan ja edesmennyttä bänditoveriaan. Sarjan julkaisuajankohtaa ei ole vielä tiedotettu.

Bändi juhlistaisi tänä vuonna 15-vuotispäiväänsä.

Muutos firman tiedoissa

Torstaina (13.11.) The Sun uutisoi, että Zayn Malikin huhutaan palanneen jälleen yhteen muun bändin kanssa. Yhteistyön uskotaan alkaneen Liamin kuoleman jälkeen.

Brittihallituksen operoimalla Companies House -sivustolla käy ilmi, että One Directionin takana toimivan yhtiön PPM Music Limitedin hallituksen kokoonpano on muuttunut.

Niall, Louis, Harry ja Liam olivat firman johtajia vuoteen 2022 asti, jolloin johtajan roolit lakkautettiin. Liam poistettiin listoilta kokonaan joulukuussa 2024, kaksi kuukautta kuolemansa jälkeen.

Zaynin, oikealta nimeltään Zain, rooli puolestaan lakkautettiin jo vuonna 2016.

Harry, Louis ja Niall pysyivät firman tiedoissa "henkilöinä, joilla on merkittävää valtaa". Nyt myös Zayn on lisätty samaan riviin muiden jäsenten kanssa.

Muutos rekisteröinnistä kirjattiin 12. marraskuuta, eli aivan hiljattain. Muutos astui voimaan jo 3. marraskuuta.