Oho! Eminem, 52, on nyt isoisä

Räppäri Eminem on nyt pienen lapsen pappa.
Räppäri Eminemin eli Marshall Mathersin, 52, tytär Hailie Jade Scott, 29, ja hänen aviomiehensä Evan McClintock ovat toivottaneet maailmaan ensimmäisen lapsensa. Pariskunta jakoi ilouutisen Instagramissa.
Pieni poika sai nimekseen Elliot Marshall McClintock. Hailie julkaisi perjantaina (4.4.) Instagram-sivullaan ensimmäisen kuvan pienestä pojastaan. Vauvelin taustalla on päivämäärä 14.3.2025, eli pienokainen on syntynyt jo viime kuussa.
– Hyvää laskettua aikaa. 3 viikkoa maailmassa, pieni E, Hayley kirjoittaa kuvatekstissä.
Innokas isoisä
Viimeisessä Just a Little Shady -podcastin jaksossa ennen synnytystä tuore äiti puhui innostuksestaan päästä vihdoin tapaamaan vauvansa.
– On niin outoa ajatella... En voi käsittää sitä. Minun täytyy tavata tämä ihminen, jonka olen luonut. Miltä hän tulee näyttämään? Millainen hänen persoonallisuutensa on? Se on kummallista mutta myös todella jännittävää, äiti mietiskeli.
Eminem on myös kertonut olevansa innoissaan isoisäksi tulemisesta. Lokakuussa 2024 Eminem julkaisi koskettavan musiikkivideon kappaleelleen Temporary. Videolla nähtiin kymmeniä vanhoja kotivideoita hänen tyttärestään. Videon lopussa näytettiin pätkä, jossa Hailie kertoi isälleen odottavansa ensimmäistä lastaan.
Hayley ojentaa isälleen sinisen pelipaidan, jossa lukee "Grandpa" ja numero 1, sekä ultraäänikuvan. Eminemin leuka loksahtaa ja silmät suurenevat, kun hän liikuttuu ilouutisesta.
Eminemille isäksi tuleminen muutti koko elämän. Vuonna 2001 hän kertoi Q-lehdelle, että Hailien syntymä oli hänelle herätys.
– Hän sai minut ottamaan itseäni niskasta kiinni – tekemään elämässäni jotain ja yrittämään kymmenentuhatta kertaa kovemmin kuin koskaan ennen. Kaikki, mitä teen nyt, on Hailien takia… rahat ovat hänen opiskeluaan varten, Eminem sanoi.