No nyt! Näin paljon Robbie Williams tienasi viikossa

Brittitähti tahkoi maailmankiertueeltaan sievoisen summan.
Laulaja Robbie Williams, 51, palasi kansainvälisille areenoille hiljattain. Tuoreiden verotietojen mukaan siirto kannatti.
Williams aloitti maailmankiertueensa lokakuussa 2022 ja vietti tien päällä yli vuoden, joulukuuhun 2023 saakka.
Take That -yhtyeestä tähteyteen ponnahtanut Williams tienasi XXV-kiertueellaan yhteensä huikeat 90 miljoonaa euroa (75 miljoonaa puntaa).
Siitä summasta Williams maksoi itselleen 26 miljoonan euron (22 miljoonan punnan) palkkion, josta jäi Daily Mail -lehden arvion mukaan staran kukkaroon keskimäärin 1,7 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa puntaa) viikossa.
Murto-osa hyväntekeväisyyteen
Williamsin tulot muodostuivat pääosin maailmankiertueesta.
Tähden Lontooseen rekisteröidyn You're Not Famous -nimisen yrityksen vuoden 2024 liikevaihto oli kokonaisuudessaan himpun verran yli 90 miljoonaa euroa (75,2 miljoonaa puntaa).
Suurin osa siitä, 66 miljoonaa euroa (55 miljoonaa puntaa), tuli Euroopan keikkatuloista. Britannian osuus oli 4 miljoonaa euroa (3,4 miljoonaa puntaa) ja muun maailman 19,5 miljoonaa euroa (16,3 miljoonaa puntaa).
Edellisvuoteen verrattuna vuonna 2009 perustetun You're Not Famousin liikevaihto kasvoi huikeat 54 miljoonaa euroa (45 miljoonaa puntaa).
Hyväntekeväisyyteen Williams lahjoitti huipputuloistaan 250 000 euroa.
Williams ei aio jäädä lepäämään laakereilleen, vaan suunnittelee jo uutta kiertuetta tälle vuodelle.
– Rakastan esiintymistä ja haluan jatkaa niin kauan kuin fanit jaksavat kuunnella, hän nauraa.