Nicole Scherzinger paljastaa Pussycat Dollsien synkän arjen: “Tauotonta työtä kunnes pyörtyy”

Laulaja ei koe olleensa riistetty, mutta aneli jatkuvasti lisää vaatteita ylleen.
Nicole Scherzinger on pysynyt 20 vuotta showbisneksen pinnalla ja deittaillut kuumimpia ja rikkaimpia julkkismiehiä. Tähtitaivaalle hänet sysäsi Pussycat Dolls -kuusikko, jossa joutui tekemään töitä sormet verillä ja psyyken kustannuksella.
Nykyisin vakikiinnityksellä Andrew Lloyd Webberin Sunset Boulevard -musikaalissa esiintyvä Nicole kertoo the Timesille, miten yli 55 miljoonaa levyä myynyt Pussycat Dolls -bändi oli hänelle vaikeaa aikaa.
Nicole kertoo olleensa vielä ihmisenä "kesken" bändin breikatessa vajaat 20 vuotta sitten.
- Silloin oltiin koko ajan kiertueella, eikä meidän annettu koskaan nukkua omassa rytmissämme. Samaan aikaan piti vielä kovan työn lisäksi tapella omia demoneita vastaan. Suoraan sanoen siinä oli täyden fiaskon ainekset Nicole kertoo Timesille.
Hurja bisnes
Laulaja korostaa, että nykyään alalla ollaan paljon tietoisempia ihmisten jaksamisesta ja siitä, mikä on reilua ja asiallista
- Bisnes ei ollut sellaista vielä meidän aikanamme. Homma oli vähän niin, että pidetään tytöt tauottomissa töissä, kunnes pyörtyvät.

Työ Pussycat Dollseissa ajoi Nicolen kehonkuvan häiriöön. Hän oli kärsinyt syömishäiriöistä lievänä jo aiemmin, mutta kun valokeila oli jatkuvasti hänessä ja hänen rintavassa vartalossa ja kapeassa uumassaan, Nicolelle kehittyi täysimittainen ja vakava bulimia.
- Muut pyssycatit olivat jo tanssijoita ja tottuneet vartaloon työkaluna ja tanssimaan käytännöllisesti katsoen alusvaatteisillaan. Minä tulin laulutaustalta, enkä mitenkään ollut yhtä kotonani vartalossani kuin he.
Myönnytyksiä tuli
Nicolen omaisuus on nykyisellään arviolta toistakymmentä miljoonaa euroa. Hän ei muutenkaan lopulta pidä Pussycat Dolls -päiviään mahdottomina.
Hän alkoi saada hitaasti myös vaatimuksiaan läpi siitä, että esiintymisasuihin tuli lisää kangasta, ja hän sai esimerkiksi housuasuissa. Kangasta ei silti Pussycateille annosteltu mitenkään liikaa.
- Vaatteita oli vähän, mutta ei yhtä vähää kuin nykyään esiintyvillä, Nicole vertailee asemaansa.
Hän ei myöskään omaisuuksineen ja laulu-urineen pidä Pussycat Dollsien aikaa riiston kohteena olemisena.
- Silti nyt on tosi paljon helpompaa, Omistan itseni, olen oma pomoni. Päässäni ei ole enää vääristynyttä kuvaa siitä miltä näytän. Ikääntymisessä parasta on, että ei tarvitse välittää niin paljoa, 46-vuotias sanoo.