Näyttelijä Gene Hackman ja vaimo Betsy Arakawa löydettiin kuolleina

Asunnosta löytyi myös parin koira.
Näyttelijä Gene Hackman ja hänen vaimonsa Betsy Arakawa ovat kuolleet. Heidät löydettiin kuolleina kodistaan New Mexicon Santa Fessä.
Kuolemasta uutisoi muun muassa Daily Mail. Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Asunnosta löytyi myös parin koira. Paikallismedioiden mukaan Santa Fen seriffi ei epäile kuolemiin liittyvän rikosta. Seriffi Adan Mendoza ei paljastanut medialle kuolinsyytä eikä tarkkaa kuolinaikaa.
Gene oli kuollessaan 95-vuotias, Betsy puolestaan 63.
Pitkä avioliitto
Tammikuun lopussa 95 vuotta täyttänyt Gene ja Betsy avioituivat vuonna 1991. Tätä ennen Gene oli naimisissa Faye Maltesen kanssa, ja pari sai kolme lasta. Liitto kesti kolme vuosikymmentä; miltei yhtä pitkään kuin liitto Betsyn kanssa.
Betsy ja Gene nauttivat yksityisestä elämästään yhdessä pitkään. Vuosi sitten Page Six uutisoi parin käyneet New Mexicon Albuquerquessa sijaitsevassa ravintolassa.
Kyseessä oli heidän ensimmäinen yhteinen julkinen näyttäytymisensä 21 vuoteen.

Värikäs elämä
Näyttelijän kuvaillaan olleen eristäytyvä henkilö, eikä hän ollut näytellyt elokuvissa vuoden 2004 jälkeen. Tuolloin hän näytteli Monroe "Eagle" Colea poliittisessa satiirissa Welcome to Mooseport.
Nuoruudessaan Gene palveli Yhdysvaltain merijalkaväessä ja näytteli muun muassa kesäteatterissa.
Kalifornialaissyntyinen Gene tuli tutuksi esimerkiksi rikosleffassa Kovaotteiset miehet (The French Connection, 1971) sekä komediassa Royal Tenenbaums (2001).
Urallaan hän ehti keräämään kaksi Oscar-voittoa ja kymmenittäin muita ehdokkuuksia ja palkintoja.