Näin Brad Pittillä ja liki 30 vuotta nuoremmalla kaunottarella menee – syytettiin PR-tempusta

Näin Brad Pittillä ja liki 30 vuotta nuoremmalla kaunottarella menee – syytettiin PR-tempusta

Brad Pitt ja Ines de Ramon yhdistettiin toisiinsa ensimmäisen kerran marraskuussa 2022.

Hollywood-tähti Brad Pitt, 61, on yhdistetty lukuisiin julkkiskaunottariin aina siitä saakka, kun hän ja Angelina Jolie, 50, erosivat vuonna 2016.

Marraskuussa 2022 Brad nähtiin ensimmäistä kertaa Ines de Ramonin, 32, kanssa, ja sen jälkeen kaksikon romanssi on ollut lehtiotsikoissa tasaiseen tahtiin.

Brad on pitänyt suhteensa liki kolme vuosikymmentä itseään nuorempaan kaunottareen visusti yksityisenä, ja pariskunta on tiettävästi edennyt suhteessaan hitaasti. Kesti pitkään ennen kuin Brad asteli parrasvaloihin nuori kaunotar kainalossaan.

Ottivat ison askeleen

Helmikuussa 2024 lähteet kertoivat, että Ines on muuttanut asumaan Bradin luo. Vielä tuolloin jalokivialalla työskentelevä kaunotar ei kuitenkaan ollut luopunut kokonaan omasta kämpästään.

– Heillä menee todella hyvin, ja hän on onnellisempi kuin koskaan, lähde kertoi Peoplelle.

Suhde onkin tiettävästi sittemmin vain kukoistanut.

Syyskuussa 2024 Brad toi Inesin ensimmäistä kertaa punaiselle matolle avecinaan, kun näyttävä pariskunta asteli salamavalojen räiskeeseen Venetsian elokuvafestivaaleilla.

– Brad on tosissaan Inesin kanssa. Hän on todella onnellinen ja nauttii yhdessäolosta. Ines on rento ja kaikki pitävät hänestä, sisäpiirin lähde paljasti Peoplelle.

Brad ja Ines näyttäytyivät ensimmäistä kertaa punaisella matolla seurusteltuaan parin vuoden ajan.
Brad ja Ines näyttäytyivät ensimmäistä kertaa punaisella matolla seurusteltuaan parin vuoden ajan.

Syytettiin PR-tempauksesta

Venetsian elokuvafestivaali ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Brad ja Ines näyttäytyivät yhdessä. Heidät bongattiin käsikkäin British Grand Prix -formulatapahtumassa Engannissa heinäkuussa 2024.

Brad oli juuri tuolloin kuvaamassa F1-elokuvaa, ja ajankohdan vuoksi häntä syytettiin PR-tempun toteuttamisesta.

Toukokuussa 2025 Brad avasi viimein sanaisen arkkunsa huhuihin liittyen GQ:n haastattelussa ja kommentoi näin hyvin harvinaislaatuisesti suhdettaan, jonka on pitänyt visusti verhojen takana.

– Ei, se ei ollut laskelmoitua, Brad täräytti.

– Herranjumala, miten raskasta se olisi? Elää niin, että laskelmoisi kaiken, hän päivitteli.

– Ei, elämä menee eteenpäin. Parisuhteet kehittyvät, hän perusteli.

Formulakisoihin yhdessä osallistumista väitettiin PR-tempaukseksi.
Formulakisoihin yhdessä osallistumista väitettiin PR-tempaukseksi.

Kivulias eroprosessi

Brad Pitt ja Angelina Jolie olivat aikanaan Hollywoodin rakastetuin pari. He astuivat avioon vuonna 2014 seurusteltuaan 10 vuotta. Vuonna 2016 ilmoitettiin kuitenkin shokkiuutinen siitä, että Brangelinan aika oli tullut päätökseensä. Angelina oli hakenut avioeroa.

Avioeroprosessi oli pitkä ja kivulias, ja erossa päästiin sopuun vasta joulukuussa 2024 eli kahdeksan vuotta eron jälkeen.

Brad ja Angelina kiistelivät oikeudessa esimerkiksi kuuden lapsensa huoltajuudesta sekä massiivisesta yhteisestä omaisuudestaan.

30. joulukuuta 2024 osapuolet allekirjoittivat lopullisen sopimuksen, ja ero astui virallisesti voimaan.

– Suoraan sanottuna Angelina on uupunut. Mutta hän on helpottunut siitä, että tämä on ohi, lakimies James Simon kertoi Peoplelle.

Bradia ja Angelinaa pidettiin yhtenä Hollywoodin ikonisimmista pariskunnista. Rakkaustarina tuli kuitenkin päätökseensä 12 vuoden jälkeen.
Bradia ja Angelinaa pidettiin yhtenä Hollywoodin ikonisimmista pariskunnista. Rakkaustarina tuli kuitenkin päätökseensä 12 vuoden jälkeen.