Muistatko kaikkien aikojen traagisimman Playboy-pupun? 15 vuotta Anna Nicole Smithin kuolemasta – haudattiin vaaleanpunaisen peitteen alla lapsensa viereen

Anna Nicole Smith

Tasan 15 vuotta sitten kuolleen Anna Nicole Smithin elämässä oli värejä. Suuren yleisön silmissä Annan värit puhkesivat kukkaan hänen ollessaan 26-vuotias, mutta jo 13 vuoden kuluttua kaikki oli ohi.

Noina 13 vuotena Anna pyrähti tähtitaivaalle Playboy-tyttönä, teki rahakkaita mallisopimuksia, riiteli kaikkien kanssa oikeudessa, vietti raikkaankirjavaa rakkauselämää ja melkein peri miljardiomaisuuden.

Anna Nicole Smith oli eliittitapahtumien väriläiskä.
Anna Nicole Smith oli eliittitapahtumien väriläiskä.

Lopulta hän kuitenkin menetti kaiken.

Anna kuoli Suur-Miamin reunamilla ketjuhotellin huoneessaan niin monien päihteiden sekoittamana, että kuolinsyytodistus oli kuin pienen apteekin inventaarilista.

Maailmaa ilollaan ja skandaaleilla säväyttänyt Anna laskettiin 15 vuotta sitten vaaleanpunaisen kankaan peittämässä arkussa lapsensa arkun viereen.

Peruutetaan kuitenkin vähän. 1967 Yhdysvalloissa kukoistivat ja riehuivat hippiliike ja kansalaisoikeustaistelut, mutta vastasyntynyt  Vicky Linn Hogan ei siitä tiennyt mitään - eikä oikein myöhemminkään sellaiseen osallistunut, sillä hän kasvoi patavanhoillisessa Teksasissa.

Ei kuitenkaan karjakeisarien ja öljyparonien keskellä, vaan pikemmin valkoiseksi roskaväeksi pilkatun työväenluokan tyttönä.

Yhdysvaltojen tarinankerronnassa Teksas on isojen hattujen ja leveiden hymyjen sekä etelävaltioihin liittyvän vieraanvaraisuuden alue, ja ne olivat Annalle tuttua. Niistä hän sai osansa ja niistä tuli kuuluisaksi.

Häntä kehuttiin myöhemmin mallinakin teksasilaisesta mielenlaadustaan, ja hänen sanotaan tuoneen kuvauspaikalle aivan oman tunnelman mukanaan.

Koulut iloiselta teksasilaistytöltä jäivät kesken. Suunnilleen lukiota vastaava high school vaihtui 15-vuotiaana elämänkouluun.

Pian Anna työskenteli pikaruokalan tarjoilijana, ja työpaikallaan hän rakastui Wayne Smithiin, paikan kokkiin. Kanaravintoladuunaripari meni naimisiin. Anna oli tuolloin seitsemäntoista.

Parille syntyi esikoispoika Daniel, mutta vanhemmat erosivat jo seuraavana vuonna. Virallisesti Anna tosin pysyi naimisissa vielä vuosia. Ero pistettiin paperillakin voimaan vasta, kun siihen oli todellinen syy.

 

Uuden vuosikymmenen alussa nyt 24-vuotias upeavartaloinen ja hymyllään sydämiä lämmittävä Anna esiintyi strippibaarissa. Hän tapasi kiinnostavan ja ennakkoluulottoman miehen, ja kosketus iski kipinää.

Pieni ikäero kaksikolla ei haitannut, sillä kukapa nuori nainen voisi vastustaa itseään 62 vuotta vanhempaa miestä. Kysymyksessä öljymiljardööri J. Howard Marshall.

Noin kerrottuna Anna vaikuttaa onnenonkijalta, ja sitä kuvaa vastaan hän saikin taistella loppuelämänsä julkisuudessa. Pari kuitenkin näytti vilpittömästi onnelliselta yhdessä, ja he viihtyivät mainiosti keskenään.

Anna oli kuitenkin sitä mieltä, että vaikka he viihtyivät yhdessä, avioparia heistä ei tulisi, ja kerta toisensa jälkeen hän torjui miehen kosinnat.

Anna oli 1990-luvulla maailman seuratuimpia kaunottaria.
Anna oli 1990-luvulla maailman seuratuimpia kaunottaria.

Kahden vuoden taivuttelu teki tehtävänsä, ja 1994 pari avioitui onnellisena. Vasta näihin aikoihin Anna virallisesti erosi entisestä miehestään.

Vuosi ja yksi kuukausi - sen verran onnea kesti, kunnes traagisen Annan kohtalo tökkäsi taas sormensa peliin. Öljypohatta siirtyi pumppaamaan polttoainetta iäisyyden puolelle. 

Muttia tuli eteen yhä lisää. Miljardööri oli hukuttanut Annan lahjoihin ja ylellisyyteen, mutta ei maininnut tätä sanallakaan testamentissaan. Anna kuitenkin sanoi 90-vuotiaana kuolleen miehensä luvanneen hänelle puolet omaisuudestaan.

Väite tietenkin lisäsi paineita Annaa kohtaan, ja syytteet rahan takia naimisesta kajahtivat teksasilaisen miljardöörin jälkeläisten stetsoneiden alta.

Seurasi pitkä ja monimutkainen oikeudenkäynti, kun Annan oma poikapuoli eli häntä vajaat 30 vuotta vanhempi Marshallin poika kiisti Annan oikeuden perintöön. 

Lakimiesarmeijoiden innostuessa mukaan tuli myös Annan toinen poikapuoli. Miljardöörin toinen poika oli näet jäämässä kokonaan vaille perintöä ja asettui veljeään vastaan Annan puolelle.

Jos asia ei vielä kuulosta sekavalta, näihin aikoihin Anna hävisi seksirikosoikeudenkäynnin oman poikansa lastenhoitajaa vastaan. Oikeuden Annalle määräämän vajaan miljoonan taalan korvaussumman vuoksi hän ajautui konkurssiin. Koska hän oli mahdollisesti perimässä satoja, satoja miljoonia, konkurssipesä vaatimuksineen otti myös osaa käynnissä olevaan perintöpeliin oikeustuvassa.

Lopulta Anna, miljardöörin leski, strippari ja tarjoilija, Playboy-pupu sekä yksinhuoltajaäiti löysi itsensä Yhdysvaltain korkeimman oikeuden edestä - ja kaikkien yllätykseksi voitti juttunsa!

Korkein oikeus ei kuitenkaan antanut Annalle sentin senttiä, ainoastaan antoi luvan jatkaa oikeusjuttuaan.

Ennen kuin tuomioita öljymiljardöörin omaisuudesta päästiin kuitenkaan jakamaan, oli Anna kuitenkin jo tilanteessa, jossa maallinen omaisuus ei enää koskenut.

 

Hypätään taas ajassa hetki taaksepäin kertaamaan Annan huikeaa uraa.

Ollessaan vielä 25-vuotias ja vasta seurustellessaan öljymiljardöörin kanssa, Anna valittiin vuoden Playboy-pupuksi.

Seuraavaksi upea kaunotar pääsi mehukkaisiin kuviin farkkumalliksi Guessille, Claudia Schifferin jalanjälkiin.

Oikeasti vasta tässä vaiheessa hän otti nimen Anna Nicole. Siviilielämässään hän pysyi Vickynä, mutta koska kerromme julkkis-Annasta, on kohteliasta käyttää sitä nimeä.

Pohjoismainenkin yhteys tähdeksi nousseelle Annalle löytyy, sillä pian hän oli H&M:n mainoskasvona. Kalliiden elämäntapalehtien kansikuvapaikat seurasivat.

Valkoisen roskaväen leima kuitenkin pysyi, ja Anna joutui oikeustoimin puolustautumaan, kun New York Magazine teki White Trash -teemaisen numeron ja käytti Annaa luvatta kansikuvanaan. Juttu sovittiin oikeuden ulkopuolella, ja todennäköisesti Anna kuittasi siitä miljoonakorvaukset.

Leffakankaallekin hymyilevästä, rehevän rintavasta vaaleasta kaunottaresta riitti, ja hänet muistetaan muun muassa ysärin miljoonakomediasarjan Mies ja alaston ase kolmosleffasta.

Anna oli elementissään napattuaan roolin kulttikomediasta Mies ja Alaston ase.
Anna (oik.) oli elementissään napattuaan roolin kulttikomediasta Mies ja Alaston ase. Kuvassa myös Leslie Nielsen (vas.) ja Priscilla Presley.

Vuosituhat vaihtui, ja Annan elokuvaura alkoi laskea. Hän sai pian elämäänsä dokumentoivan tosi-tv-ohjelman, mutta tosi-tv:ssä oli jo siirrytty isommille kierroksille.

Kun Anna vasta aloitteli esittelemään elämäänsä, Osbournes-sarja veti realityssä samaa genreä turboahdettuna ironiaversiona. Anna jäi kovempien ja kiinnostavampien kilpailijoiden jalkoihin.

Hän ei myöskään enää löytänyt komediayleisöä, joka oli edellisellä vuoskymmennellä häntä siivittänyt.

Anna kilpailijoidensa kanssa mainostamassa omaa reality-sarjaansa Australiassa.
Anna kilpailijoidensa kanssa mainostamassa omaa reality-sarjaansa Australiassa.

Teksasilaiskaunotar joutui ulkonäöstäänkin median ja yleisön hampaisiin. Vielä reilu vuosikymmen sitten, Annan aikoihin, ei Me too -liike tai hienovaraisuus ulkonäköasioissa ollut lyömässä läpi, ja Annan lihomista kauhisteltiin tavalla, joka nykylukijalle olisi kiusaannuttavaa ja kamalaa. 

Anna tosin laski itsekin asiasta leikkiä, ja osallistui muun muassa laihdutuslääkemainokseen. Jälkeenpäin tämäkin muuttui Annalle myrkyksi, kun firma joutui vaikeuksiin valheellisena pidetyn markkinointinsa vuoksi.       

Annan vaikea vuoskymmen alkoi olla lopuillaan, ja vuonna 2006 hän sai toisen lapsensa, tyttären, paratiisimaisessa Bahaman saarivaltiossa Floridan edustalla Karibialla. Sinne hän oli siirtynyt saatuaan omasta mielestään lahjaksi kartanon kiinteistömoguliexältään.

Surullisen hahmon julkkiksen lapsionnea kesti vain kolme päivää, kun kaikki romahti, ja loppukiri kohti murhenäytelmän päätöstä syöksyi supernopeudelle.

Uuden tyttären ollessa vasta kolmen päivän ikäinen, Annan elämän siihen asti tärkein mies, hänen nyt 20-vuotias poikansa tuli synnytysklinikalle vierailemaan äitinsä luona.

Äitinsä vieraana, tämän sairaalahuoneessa poika otti sekaisin huumeriippuvaisten korvauhsoitolääkettä metadonia ja masennuslääkkeitä.

Lääkkeiden väärinkäyttökerta meni murheellisesti pieleen lääkkeiden voimistaessa toistensa tehoa, ja tuloksena elintoiminnot lakkasivat. Kaksikymppinen esikoinen kuoli kuuluisan äitinsä sairaalahuoneen lattialle, eikä lähellä ollut apu tai kauniin äidin mitkään rahat auttaneet yhtään.

Äidin kipua voi yrittää vain kuvitella, sen on täytynyt olla musertavaa kuin universumin paino. Myöhemmin viranomaiset kertoivatkin Annan menettäneen tilanteessa paitsi muistinsa, olleen niin hysteerinen kuolleen poikansa vierellä, että hänet piti rauhoittaa lääkkeillä, ennen kuin hänet saatiin kirjattua ulos sairaalasta ja vietyä kotiinsa vastasyntyneen tyttärensä kanssa.

Vielä poikansa hautajaisissakin Annan on sanottu vaatineen arkun avaamista, ja tahtonsa läpi saatuaan hän yritti mennä arkkuun päästääkseen poikansa mukana manalle.

 Ihan viaton äiti ei kuitenkaan ollut, jos on uskominen vastasyntyneen tytön isään. Tämä todisti poliisikuulusteluissa, että poika oli paitsi pihistänyt metadonin äidiltään, myös käyttänyt sitä ja muita huumeita yhdessä äitinsä kanssa. Myöhemmin myös kävi ilmi Annan hankkineen ainetta väärällä nimellä ollessaan jo kahdeksannella kuukaudella raskaana.

                     

Vain viisi kuukautta poikansa kuoleman jälkeen Texasin iloinen keltaruusu, julkista elämää huumeisiin paennut ja värikkäästi eläneen Annan aika tuli päätökseensä.

Hänet löydettiin Miamin liepeillä olevan kaupungin hotellihuoneesta. Vaikka Annan oma henkilökunta, hotellin henkilökunta ja häntä sairaalaan kiidättäneet ambulanssin ensivastehoitajat tekivät kaikkensa, ei hätää ulvoneiden sireenien huutoa kuuntelemassa ollut enää Anna. Mukana oli vain elämästä luopunut ruumis.

Päivä oli helmikuun kahdeksas vuonna 2007.

Mediahässäkkä sairaalan ulkopuolella, kun tieto Annan mahdollisesta kuolemasta alkoi levitä.
Mediahässäkkä sairaalan ulkopuolella, kun tieto Annan mahdollisesta kuolemasta alkoi levitä.

Annan kohtalona oli ruumiinavauspöytäkirjan mukaan vähintään kuusi keskushermostoon väkevästi vaikuttavaa lääkettä, joista neljä oli rauhoittavia mutta väärinkäytettyinä surullisenkuuluisia bentsoja. Lisäksi listataan vähintään neljä muuta väkevää lääkettä. Viimeinen ja ratkaiseva tekijä oli erittäin vahva unilääke, ja yhdessä sinällään lailliset pillerit kanssa kaatoi eläväisen skandaalikuningattaren.

Kuolema julistettiin vahingossa tapahtuneeksi yliannostukseksi - tismalleen kuten kaunottaren sydämen vain kuukausia aikaisemmin murtanut oman pojan kuolema.

Hautajaiset pidetään kuukautta myöhemmin. Annan arkku lennätetään - tietenkin yksityiskoneella - Bahamalle, jossa hänen Daniel-poikansa lepää. Bahamalla mahonkiarkun päälle laitetaan vaaleanpunainen röyhelöpeitto, jossa on helmiäiskirjaimin kirjailtuna murtuneen tähden nimi. Se oikea nimi, Vicky.

Saattue vie arkun rakkaan David-pojan arkun viereen.

Perikunnalla ei ole enää rahaa, joten hautajaisten oikeudet on myyty yksinoikeudella Entertainment Tonightille. Vierailta on tämän takia kerätty kännykät pois.

Anna Nicole Smith on saanut olla tässä maailmasa vain 39 vuotta ennen viimeistä show'taan.

Näin me hänet muistamme. Iso tukka, iso rinnanympärys ja aurinkoa lämpimämpi hymy.
Näin me hänet muistamme. Iso tukka, iso rinnanympärys ja aurinkoa lämpimämpi hymy.