Muistatko Jackass-tähti Steve-O:n? Tältä hän näyttää nyt
51-vuotias Jackass-tähti esitteli uuden, härskin tatuointinsa.
Jackass-ohjelmasta tunnettu Steve-O, 51, on koristellut kehoaan lukuisilla tatuoinneilla.
Katso arkistovideo – Hollywood-parien suuret ikäerot:
Alapääteema
Aivan perinteisistä leimoista ei hänen kohdallaan voi puhua.
Viime vuonna tv-hulluttelija päätti juhlistaa 50-vuotissyntymäpäiväänsä ottamalla tatuoinnin erityisen näkyvälle paikalle, eli kasvoihinsa.
Kyseessä ei kuitenkaan ollut puolison nimi tai muu perinteinen aihe, vaan Steve-O:n oikean kulmakarvan yläpuolelle ikuistettu, lähes koko kulmakarvan mittainen kuva miehen sukupuolielimestä.
Miehen olkapäässä komeilee teksti "I have a small weiner" eli "minulla on pieni penis".
"Extra testicle"
Nyt Steve-O on jälleen jatkanut kehonsa koristelua alapää-aiheisella tatuoinnilla. Hän jakoi itsestään kuvaparin – ensimmäisessä kuvassa hän poseeraa vuodelta 2001, ja toisessa tuoreemmassa otoksessa harmaantuneella tosi-tv-tähdellä on silmälasit ja hänen lapaluutaan koristaa uusi tatuointi.
– Olen todella ylpeä tästä E.T.-tatuointi-ideasta, jonka keksin, mies kirjoittaa tuoreessa julkaisussaan.
Tatuoinnin voisi ensisilmäyksellä luulla viittaavan legendaariseen 1980-luvun scifi-elokuvaan E.T. – The Extra-Terrestrial, jossa eksynyt avaruusolio kaipaa kotiin.
Viittaus elokuvaan löytyykin, mutta varsin omaperäisellä tavalla. Jackass-tähden olkapäätä nimittäin koristavat kivekset, joiden sisällä on E.T.:n kasvot. Kuvan yläpuolella lukee “E.T. The Extra Testicle”, eli suomeksi “ylimääräinen kives”.
Tatuointi on herättänyt runsaasti hilpeyttä Steve-O:n seuraajien keskuudessa.
– Hitto että on hieno tatuointi. Olen vaikuttunut, kommentoi yksi.
– Mikä on tuon upean tatuoinnin merkitys? Kirjoittaa yksi.