Mitä ihmettä?! Matt Damon täysin tunnistamattomana – kuva
Matt Damon on joutunut jojoilemaan painonsa kanssa eri rooleissa vuosien varrella.
Hollywood-tähti Matt Damon, 55, on totuttu näkemään valkokankaalla timmissä toimintakunnossa, mutta arkistokuvat muistuttavat, että mies on valmis laittamaan kroppansa likoon rooliensa vuoksi.
Video: Nämä julkkikset ovat kuin ilmetyt vanhempansa
Vuodelta 2009 peräisin olevissa kuvissa Matt seisoo uima-altaan reunalla niin eri näköisenä, että tähteä ei tunnistaisi samaksi tyypiksi kuin The Odyssey -elokuvassa.
Kirkkaan oransseihin uimashortseihin pukeutuneella Mattilla on tuuheat viikset, sivujakaukselle kammattu vaaleanruskea tukka ja selvästi tukevampi olemus.
Kyse ei ollut lomalla repsahtamisesta, vaan työstä. Tuolloin 38-vuotias Matt lihotti itseään ja kasvatti viikset The Informant -elokuvaa varten.
Elokuvassa hän näytteli Mark Whitacrea, oikeaan henkilöön perustuvaa ilmiantajaa, jonka tarinaan mahtui niin FBI-yhteistyötä kuin miljoonien kavallussotkuja.
Rooli ei ollut mikään pieni pintamuutos: näyttelijä kertoi keränneensä tuolloin noin 13 kiloa lisää painoa.
Roolien takia jojoilua
Hän on aiemmin myös laihtunut rajusti roolien vuoksi, eikä kaikki ole ollut terveydelle kevyttä lystiä. Hän onkin kertonut, ettei enää suostu lihottamaan itseään vaarallisella tavalla roolin vuoksi.
Viime kuukausina Matt on ollut otsikoissa täysin päinvastaisesta syystä. The Odyssey -suurelokuvaa varten hän pudotti painoaan rajusti ja kertoi laihtuneensa noin 75 kiloon.
Laihtuminen The Odysseyyn oli hänen mukaansa hallitumpaa, mutta koko prosessi valtasi arjen kuukausiksi. Matt on kuvaillut kuuria urheilijan elämäntavaksi: ruokavalio oli gluteenitonta ja ruoka punnittiin.