Mikä homma, Tom Cruise? Tapasi luksustyttöystävänsä lapset, erosi heti

Lupaavasti alkanut lemmentarina päättyi täyskäännökseen parissa kuukaudessa.
Lontoossa asuvaa venäläistä seurapiirimiljonääriä Elsina Hairovaa, 36, deittaillut Tom Cruise, 61, on brittilähteiden mukaan pistänyt lusikat jakoon tyttöystävänsä kanssa.
Peräti kummallisen jutusta tekee se, että vasta viime viikolla Tom oli nähty näyttäytymässä hyväntekeväisyystilaisuudessa, jossa hän tuskin olisi ollut ilman Elsinaa.
Mikään muu kuin Elsina ei selittäisi Tomin halua maksaa kova summa osallistumisesta Lontoon pelastushelikoptereita tukevaan poseeraustilaisuuteen itsensä kruununprinssi Williamin kanssa.
Vielä viime viikolla Daily Mailin seurapiirilähteet raportoivat, että pari on jo varsinkin Elsinan lähipiirille vahvistanut seurustelunsa, ja he ovat jo pari kuukautta esiintyneet avoimesti yhdessä. Tom oli myös esimerkiksi vuokrannut kokonaisen kerroksen ravintola Novikovista, jotta pari saa viettää illallisensa rauhassa.
Tuore The Sun kuitenkin kertoo, että Tomppa onkin nyt heivannut kuvankauniin ja häntä 25 vuotta nuoremman miljonäärityttiksensä kuin allin kalliolle.
Näin Elsina esittelee elämäntyyliään Instagramissa. Hän viittaa kuvatekstissä olevansa matkalla gaalailtaan - kyseessä on juuri se helikopteriambulanssigaala, jossa hän ja Tom olivat.
Aloitteen suhteen lopettamisesta olisi Sunin tietojen mukaan tehnyt Tom itse. Keskustelu suhteen lopettamisesta on Sunin sisäpiirilähteen mukaan käyty vain pari päivää sitten, kun Tom oli tavannut Elsinan lapset viime viikonloppuna.
- He haluavat silti pysyä ystävinä. Kumpikaan ei toivo kiusallisia hetkiä, jos he törmäisivät toisiinsa hississä, brittitabloidin lähde kertoo.
Tom ja Elsina asuvat samassa rakennuksessa.
- Kummallekaan ei ole jäänyt huonoja fiiliksiä jutusta, ja aloitteen tehneen Tomin mukaan suhde nyt vain loppui omia aikojaan, Sunin lähde tietää.
Tältä näyttävät Tom Cruisen ja Nicole Kidmanin erittäin harvoin julkisuudessa nähdyt lapset
Tomin suhteet ovat "vain loppuneet omia aikojaan" ennenkin. Hänellä on kaksi adoptoitua lasta liitostaan Nicole Kidmanin kanssa.
Liitto Katie Holmesin kanssa kuitenkin päättyi Katien saatua tarpeekseen Tomin skientologia-uskonnon kanssa hihhuloimisesta. Liitosta jäi parille tytär.
1980 luvulla tom on seurustellut muun muassa laulaja Cherin sekä Pieni talo preerialla -sarjan Laura Ingallsia näytelleen Melissa Gilbertin kanssa.
Vuosikymmenten mittaan romansseja on ollut myös Penélope Cruzin ja Shakiran kanssa. Lattarilaulaja Shakira tosin tietojen mukaan lähinnä lopulta käski Tomia jättämään hänet rauhaan.