Margot Robbie esittelee bikinityyliään – vauvamasu varasti huomion!

Barbie-tähden raskaus on vatsan koosta päätellen jo melko pitkällä.
Muun muassa supersuosioon nousseesta Barbie-elokuvasta tuttu näyttelijätähti Margot Robbie, 34, odottaa perheenlisäystä.
Huhut Margotin raskaudesta kiihtyivät kuluneen kesän aikana, ja asia saikin pian vahvistuksen. Margot ei ole pahemmin peitellyt raskauttaan, vaikka ei ole kommentoinut asiaa julkisuudessa.
Näyttelijätähti on kuitenkin tallentunut muutamiin paparazzikuviin, joista raskautta ei voi olla huomaamatta.

Säteilee paparazzikuvissa
Margot lomailee parhaillaan Italiassa yhdessä puolisonsa Tom Ackerleyn kanssa. Pariskunta on viihtynyt maassa jo hyvän tovin, sillä ensimmäiset paparazzikuvat pariskunnan matkalta saatiin jo viikko sitten.
Pari bongattiin tällöin Italian Toscanassa, ja nyt he ovat matkanneet Italian länsirannikolle Palmarolan saarelle.
Barbie-tähti nautiskeli Italian aurinkosta säteilevänä, kun hän tallentui paparazzikuviin näyttävässä bikinityylissään. Mustiin bikineihin sonnustatunut Margot esitteli samalla myös jo melko valtavaksi kasvanutta vauvamasuaan.
Margot ja Tom lomailevan Palmarolan saarella yhdessä ystäväpariskuntansa kanssa. Seurue on silminnäkijöiden mukaan muun muassa pulikoinut ahkerasti, sekä myös hurjastellut vesiskoottereilla Margotin vauvamasusta huolimatta.

Margot ja Tom tapasivat vuonna 2013 tv-sarjan kuvauksissa, ja avioutui vuoden 2016 heinäkuussa privaatissa seremoniassa Australiassa. Pari on pitänyt suhteestaan melkoista hiljaiseloa, sillä he eivät esimerkiksi ilmoittaneet kihlauksestaan ennen avioon astelemista.
Pari on kuitenkin näyttäytynyt yhdessä useita kertoja esimerkiksi punaisen maton tilaisuuksissa.
