"Maailman kaunein poika" on kuollut

'Maailman kaunein poika' on kuollut

Ruotsalaisnäyttelijä muistetaan erityisesti roolistaan elokuvassa Kuolema Venetsiassa.

Ruotsalaisnäyttelijä Björn Andrésen on kuollut 70-vuotiaana. 

Suru-uutisesta ilmoitti ohjaajakaksikko Kristian Petri ja Kristina Lindström. He kertovat Dagens Nyheterille näyttelijän menehtyneen lauantaina 25. lokakuuta. 

Virallista kuolinsyytä ei ole kerrottu. 

Nuoruusroolinsa vanki

Björn tuli tunnetuksi roolistaan elokuvassa Kuolema Venetsiassa (1971). Hän oli tuolloin vain 15-vuotias. 

Björnistä julkaistiin dokumentti Maailman kaunein poika vuonna 2021.
Björnistä julkaistiin dokumentti Maailman kaunein poika vuonna 2021.

Elokuvan ohjannut Luchino Visconti kuvaili Björniä "maailman kauneimmaksi pojaksi." Titteli jäi elämään, näyttelijän itsensä suureksi harmiksi. 

– Tunsin olevani kuin eksoottinen eläin häkissä, Björn luonnehti roolin mukanaan tuomaa huomiota vuonna 2003.

Näyttelijä on puhunut vuosien varrella toistuvasti läpimurtoroolinsa ja ohjaaja Viscontin negatiivisista vaikutuksista hänen elämäänsä. Björn on kertonut Viscontin muun muassa vieneen hänet 16-vuotiaana homoyökerhoon. Hän luonnehti tilannetta epämukavaksi. 

Pianisti ja perheenisä

Björn ei ikävistä kokemuksista huolimatta luopunut urasta viihdemaailmassa. Hän työskenteli muun muassa mallina ja muusikkona, jonka ensisijaisena soittimena oli piano. 

Björn näytteli teiniä, josta tuli aikuisen miehen pakkomielteen kohde.
Björn näytteli teiniä, josta tuli aikuisen miehen pakkomielteen kohde.

Hän näytteli urallaan yli kolmessakymmenessä tv-sarjassa ja elokuvassa. Vuonna 2019 Björn nähtiin Suomessakin suosiota saavuttaneessa Midsommar -kauhuelokuvassa. 

Björnillä oli ex-vaimonsa Suzanna Romanin kanssa kaksi lasta. Tytär Robine on jo aikuinen. Ex-pari menetti Elvin-poikansa yhdeksän kuukauden ikäisenä kätkytkuolemalle.