Lapsitähti Millie Bobby Brown: salahäät Bon Jovin pojan kanssa!

Lapsitähti Millie Bobby Brown: salahäät Bon Jovin pojan kanssa!

Millien ja Jaken huhutaan avioituneen hiljattain kaikessa hiljaisuudessa.

Lapsitähtenä esimerkiksi Stranger Things -sarjasta kuuluisuuteen tullut Millie Bobby Brown, 20, ja Jon Bon Jovin poika Jake Bongiovi, 22, ovat menneet naimisiin. Asiasta uutisoi muun muassa Daily Mail.

Lehden saamien tietojen mukaan nuoripari avioitui pienimuotoisessa seremoniassa Yhdysvalloissa viime viikonloppuna.

- He suunnittelevat isompaa seremoniaa Yhdysvalloissa myöhemmin tänä vuonna, mutta nyt he ovat laillisesti naimisissa ja tehneet kaikki paperityöt, lehdelle kerrotaan parin lähipiiristä.

Seremonian kuvailtiin olevan pieni, romanttinen tilaisuus, jossa paikalla oli parin lisäksi vain heidän perheensä.

Lehden jakamissa kuvissa Millie ja Jake bongattiin ajelemassa avoautollaan perjantaina. Lehden kuvissa Millien vasenta nimetöntä koristaa kihlasormuksen lisäksi myös vihkisormus. Millie ja Jake itse eivät ole kommentoineet avioliittoaan.

Millie ja Jake jakoivat uutisen kihlautumisestaan vuoden 2023 huhtikuussa. Tuolloin Millie jakoi Instagramiin mustavalkoisen kuvan, jossa esittelee kaunista kihlasormustaan. Tuore kihlattu virnistää kuvassa hänen kanssaan.

Kyyhkyläiset ovat ihastuttaneet myös yhteen sointuvilla asuillaan.
Kyyhkyläiset ovat ihastuttaneet myös yhteen sointuvilla asuillaan.

Millie siteerasi julkaisussaan poptähti Taylor Swiftin kappaletta Lover.

- Olen rakastanut sinua nyt kolme kesää, kulta, haluan ne kaikki, Millien julkaisussa lukee vapaasti suomennettuna.

Jon Bon Jovi vahvisti aiemmin tänä vuonna, että hänen aikeissaan on esiintyä poikansa häissä. Millie puolestaan on kommentoinut, että Jake on ollut tiiviisti osallisena häiden suunnittelua, eikä hääsuunnittelu ole tuottanut parille stressiä.

Millie ylisti rakastaan myös Sunday Timesille viime vuonna. Hän kertoi, että parin rakkaus roihahti lähes ensikohtaamisella, ja he ovat pitäneet tiiviisti yhtä alusta pitäen. Hän uskoo löytäneensä vierelleen "sen oikean".

- Mielestäni niin iso osa elämästä menee yliajatteluun. Yksi asia, joka minulle oli selvää, oli hän. Joten minun ei tarvinnut ajatella paljoakaan, Millie kiteytti.