Kuukausi sitten avioituneen Abba-Björnin avioehto paljastui

Kuukausi sitten avioituneen Abba-Björnin avioehto paljastui

Tuore vaimo ei ole ole enää Christina Sas vaan Christina Ulvaeus.

Kun Abba-muusikko Björn Ulvaeus, 79, asteli syyskuun 21. päivänä avioliittoon kolmatta kertaa, pelissä oli muutakin kuin parin tunteet.

Björnin omaisuuden arvioidaan olevan noin 270 miljoonaa euroa. Sen jakamiseen mahdollisen avioeron varalta Björn on tehnyt Christinan kanssa sitovan sopimuksen, joka tuli julki tällä viikolla.

Erojahan Björnillä on takanaan jo kaksi.

Vuonna 1980 hän erosi Abban Agnethasta, minkä on väitetty vaikuttaneen myös yhtyeen hajoamiseen. Liitosta syntyi kaksi nyt noin viisikymppistä lasta.

Vaikka yhdeksän vuotta kestänyt Abba-liitto tunnetaan paremmin, on Bennylle läheisempi ollut peräti 40 vuotta kestänyt liitto Lena Källresjön kanssa. Myös heille syntyi kaksi lasta. Lena ja Benny erosivat toissa vuonna.

Lenan kanssa Björnillä oli vuosikymmen ennen eroa tehty avioehto. Sen mukaisesti he jakoivat sulassa sovussa puoliksi noin 120 miljoonan arvoisen "aviollisen omaisuuden".

Epäselvää oli vain parin erikoinen, miljoonien arvoinen mökki pikkiriikkisellä saarella Djursholmissa. Saari ja talo kuitenkin myytiin, ja nyt ex-parilla on kummallakin oma asuntonsa.

Uuden onnen avioehto paljastui 

Mediatietojen mukaan Björnin ja uuden morsiamen Christina Sasin, nykyisen Ulvaeusin avioehto tehtiin jo 16. syyskuuta. Näin kertoo muun muassa Expressen. Rahanjaosta eron sattuessa siis sovittiin epäromanttisesti viisi päivää ennen häitä.

Ja vielä epäromanttisemmalta kuulostaa avioehdon sisältö: Christina ei saisi Björnin kruunuissa laskettusta miljardiomaisuudesta äyrin äyriä.

Tässä ei ole pappi vaan koomikko. Sandi Toksvig johti seremoniaa.
Tässä ei ole pappi vaan koomikko. Sandi Toksvig johti seremoniaa.

Expressenin paljastamassa avioehdossa todetaan toisaalta korusanaisesti, toisaalta tylyn asiallisesti koko sopimus:

"Me, Christina Sas ja Björn Ulvaeus, jotka aiomme solmia avioliiton toisiamme varten, sovimme täten avioehtosopimuksena seuraavaa. Kaikki omaisuus ja siitä saatavat tulot ovat avioliitossamme erillisomaisuutta, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeuksia. Avioliittoomme sovelletaan Ruotsin lakia."

Yhteinen kämppä ja koiranpentu

Jo vuonna 2021 Björn oli Abban paluualbumia Voyagea tehdessään tutustunut tuotantomanagerina työskennelleeseen tanskalaiseen Christinaan. Tuttavuus johti seurusteluun, mutta säällisesti vasta, kun Björn ja Lena olivat ilmoittaneet erostaan helmikuussa 2022. Eron paperityöt olivat valmiit ja ero virallinen huhtikuussa.

Ensi kertaa uuden onnen toisistaan löytäneet Björn ja Christina näyttäytyivät yhdessä kesällä 2022. Pian tämän jälkeen pari jo muutti yhteen luksusasuntoon Tukholman keskustassa. Avioehdon tehnyt pari osti luksuskämppänsä yhdessä.

Ehkä häitäkin tärkeämpi askel otettiin tämän vuoden maaliskuussa, kun perheeseen tuli koiranpentu, labradoodle Hansi. Nimensä se sai Björnin liian nuorena kuolleelta bändikaverilta Hansi Schwarzilta.

Kun häitä lopulta vietettiin viime kuussa, paria ei vihkinyt pappi. Vakaumuksellisesti ateistinen Björn oli valinnut tv-koomikon hoitamaan menojen johtamisen.