Katy Perry: Harvinainen erotilitys Orlando Bloomista
Poptähti on tähän asti ollut vaitonainen hänen ja näyttelijäpuolisonsa erosta
Poptähti Katy Perry, 41, on avannut sanaisen arkkunsa erostaan vuosien hiljaisuuden jälkeen.
Video: Muistatko vielä näyttelijä Aston Kutcherin?
Itkuinen ja yksin
Teenage Dream -laulaja kertoo tuoreessa haastattelussaan People-lehdelle avoimesti vaikeasta vuodestaan erottuaan näyttelijä Orladon Bloomista. Ex-pariskunnalla on yksi yhteinen lapsi, vuonna 2022 syntynyt tytär Daisy Dove.
Pirates of the Caribbean -tähdestä eronnut Katy avautuu haastattelussa siitä, kuinka haastavaa erityisesti kiertueella oleminen suhteen loppumisen jälkeen oli.
Kun tieto poptähden ja Orlandon erosta tuli julkiseksi kesäkuussa 2025, oli Katy Australiassa, kaukana kodistaan ja ystävistään.
– Se oli luultavasti kaikkein vaikeinta aikaa. Kaikki ystäväni viettivät aikaa keskenään kotoa. Minä itkin ja tunsin olevani kaukana kaikesta, Katy tilittää lehdelle.
Haikaili eeppistä rakkautta
Katy ei silti muistele pahalla pitkää suhdettaan näyttelijä-exänsä kanssa.
– En olisi pysynyt jossakin yhdeksän vuoden ajan, jos siinä ei olisi paljon tärkeää opittavaa. Jokainen suhde on opettaja, eikö vain? Minun täytyi päästää irti, jotta saatoin mennä eteenpäin, Katy kuvailee.
– Halusin aina sellaisen eeppisen, legendaarisen rakkauden, ja puhuin siitä terapeutilleni: Kaikki elämässäni on eeppistä, mutta tämä on tavallaan se puuttuva palapelin palanen. Ja sitten se saapui, Katy kertoo viitaten nykyiseen puolisoonsa.
Uusi pariskunta bongattiin ensimmäisen kerran yhdessä ravintolassa heinäkuussa 2025, eli vain kuukausi sen jälkeen, kun tieto Orlandon ja Katyn erosta oli tullut julki.
Uusi kulta
Puhuessaan nykyisestä puolisostaan, Kanadan entisestä pääministeristä Justin Trudeausta, Katy vaikuttaa erittäin rakastuneelta.
– Hän tietää kaikki sanat, hän tukee minua ja hän on ihastuksissaan. Se on todella parantavaa, Katy kuvailee 54-vuotiasta Justinia, joka on usein hänen seuranaan ja tukenaan konserteissa.
Justin on ollut mukana jopa kymmenellä keikalla kahdestakymmenestä Katyn viimeisimmällä kiertueella.
– Hän on todella sydänkeskeinen ja uskon, että olemme siinä samoilla linjoilla. Olen niin kiitollinen, Katy hehkuttaa.