Katie Holmesin harvinainen söpöilykuva – tältä näyttää rakas
Jäätävästi Tom Cruisen aikoinaan dumpannut Katie esitteli uuden poikaystävänsä maailmalle.
Näyttelijä Katie Holmes, 47, juhli uuden poikaystävänsä syntymäpäivää karaokessa.
Video: Hollywoodin ikäeroparit
Dawson's Creek -sarjasta maailmanmaineeseen ysärillä noussut Katie julkaisi Instagram-tilillään tänään (2.9.) söpöilykuvan seurustelukumppanistaan. Tähti poseeraa otoksessa Jason Bard Yarmoskyn, 39, kanssa.
Katie ja Jason pitävät mikrofoneja karaokeravintolan lavalla. Toisessa, hämärämmässä kuvassa nähdään vain synttärikakku.
– Hyvää syntymäpäivää parhaalle parhaista, Katie kirjoittaa tämän kuvan alla.
Tuore suhde
Pari julkaisi Daily Mailin mukaan suhteensa virallisesti niukasti elokuun puolella. Kaksikko kuitenkin kuvattiin yhdessä pari viikkoa sitten myös muotibrändi Michael Korsin 45-vuotisjuhlassa New Yorkissa.
Sieltä Jasonin ja Katien kuvat lähtivät liikkeelle vähän varkain. Pariskunta poseerasi kuvassa, jonka brändi julkaisi tilillään. Otos on kuvakarusellin seitsemäntenä.
Holmesin nuorempi kumppani vaikutti olevan Michael Kors -bileissä kuin kotonaan Katien kavereiden, kuten Naomi Wattsin ja Christie Brinkleyn keskellä.
Nähty jo pari kuukautta sitten
Aiemmin Katie on kommentoinut Elle-lehdelle Ferragamonin pop-tapahtumassa, että kaksikon tummansiniset, yhteensopiva asut olivat vain sattumaa.
– Luulen, että meillä on vain samanlainen tyyli.
Heinäkuussa Katie ja Jason näyttäytyivät yhdessä ja käsi kädessä The Invite -elokuvan ensi-illassa.
Jason on kotoisin New Yorkista ja ammatiltaan taitelija. Katieta kahdeksan vuotta nuorempi mies valmistui New Yorkin School of Visual Artsista.
Tytär ei ole tavannut?
Katiella on 20-vuotias Suri-tytär kuuluisimman exänsä Tom Cruisen kanssa.
Tom on vieraantunut Surista, joka puolestaan on vaihtanut isänsä sukunimen pois. Syy on sama, jonka vuoksi Katie lemppasi Tomin: tämän kaikkea hallitseva usko omintakeiseen ja hyvin varakkaaseen skientologia-uskomusjärjestelmään.
Daily Mailin mukaan Suria ei ole vielä esitelty Holmesin uudelle poikaystävälle.