Jestas! Uskoisitko Keanu Reevesin täyttävän tänä vuonna 60?

Keanu vanhenee kuin hyvä viini.
Suosikkinäyttelijä Keanu Reeves täyttää syyskuussa pyöreät 60 vuotta.
Katso tuoreimmat Seiskan viihdeuutiset:
Ikä ei paina tähteä, vaan Keanu vaikuttaa vanhenevan kuin hyvä viini. Ikinuori tähti bongattiin uutuuselokuva Outcomen kuvauspaikalla, jossa huomiota herätti hänen lyhkäiseksi muuttunut tukkatyylinsä. Keanu on nimittäin jo kauan pitänyt hiukan pidempää, suurin piirtein hartioille yltävää tukkatyyliä.
Outcome sijoittuu Hollywoodiin, ja käsittelee elokuvamaailman luomia paineita, sekä päähenkilön vaikeuksia.
Keanu tunnetaan esimerkiksi nimikkoroolistaan John Wick -actionleffasarjassa, Matrix-elokuvien Neona sekä Jonathan Harkerin roolista Francis Ford Coppolan Dracula-sovituksessa. Hän on myös tehnyt roolin Cyberpunk 2077 -videopelissä.


Keanu on seurustellut jo vuosia kuvataiteilija Alexandra Grantin kanssa. Pariskunta tapasi ensimmäisen kerran vuonna 2011, ja heistä tuli läheisiä ystäviä. Vuonna 2019 he tekivät ensimmäisen näyttäytymisensä punaisella matolla pariskuntana.
Keanu oli 2000-luvun vaihteessa pari vuotta yhdessä näyttelijä Jennifer Symen kanssa. Vuoden seurustelun jälkeen pariskunta tuli raskaaksi. Jouluna 1999 heidän tyttärensä Ava Archer Syme-Reeves syntyi kuolleena. Lapsen menetys oli parille niin kova pala, että syvä suru johti heidän eroonsa joitakin viikkoa tragedian jälkeen.
Huhtikuun 2. päivän aamuna vuonna 2001 Jennifer lähti goottirokkari Marilyn Mansonin järjestämistä bileistä ja ajoi jeeppinsä päin parkkeerattuja autoja, lensi osittain ulos ajoneuvosta ja kuoli välittömästi. Jennifer ei käyttänyt turvavyötä ja hän oli alkoholin vaikutuksen alaisena. Hän oli kuollessaan vain 28-vuotias.
Vaikka Keanu ja Jennifer olivat eronneet, Keanu on kertonut, että exän kuoleman käsitteleminen oli hänelle äärimmäisen vaikeaa. Hänen ei tiedetä seurustelleen kenenkään kanssa tämän kuoleman jälkeen, ennen Alexandran tapaamista.
Tältä näyttää Keanu Reevesin harmaatukkainen tyttöystävä - pusuttelivat punaisella matolla
