Jack Nicholson täytti 89 – tältä hän näyttää nyt
89 vuotta täyttänyt Jack Nicholson on vetäytynyt julkisuudesta vuosia sitten.
Legendaarinen näyttelijä Jack Nicholson täytti keskiviikkona 22. huhtikuuta 89 vuotta.
Katso video: Lavastiko Hohto-ohjaaja Stanley Kubrick kuulennon?
Oscar-palkittu tähti on vetäytynyt julkisuudesta, ja hänen toistaiseksi viimeinen elokuvaroolinsa oli vuonna 2010 ilmestyneessä How Do You Know -elokuvassa. Häntä pyydettiin mukaan pieneen rooliin Hohto-elokuvan tarinaa jatkavaan vuoden 2019 Doctor Sleepiin, mutta hän kieltäytyi kohteliaasti kunniasta.
Jackin vointi on herättänyt huolta lähipiirissä, joka lähteiden mukaan pelkää parikymmentä vuotta sinkkuna olleen tähden kärsivän yksinäisyydestä. Hänen on kuitenkin kerrottu olevan yhteyksissä erityisesti poikaansa Rayhin. Hänen voinnistaan ei kuitenkaan ole juuri mitään tietoa.
Iloinen synttärisankari
Syntymäpäivän kunniaksi Jackin tytär Lorraine jakoi harvinaisen kuvan isästään sosiaalisessa mediassa. Instagram-tarinoihin lisäämässään kuvassa Jack hymyilee leveästi ja taputtaa käsiään.
Hän vaikuttaa viettäneensä päivää perheen ja ystävien seurassa, ja kuvassa näkyy juhlaseurueeseen kuuluneen laulaja Joni Mitchell, 82.
Kuvakaappauksen on julkaissut esimerkiksi The Independent, ja myös useat sivustot ovat julkaisseet kuvaa uudelleen sosiaalisessa mediassa näyttelijän synttäreiden kunniaksi.
Välttelee parrasvaloja
Jack teki edellisen julkisen näyttäytymisensä helmikuussa 2025, jolloin hän juhlisti rakastetun Saturday Nigh Live -ohjelman 50-vuotista taivalta.
Jack teki yllättävän esiintymisen yleisön joukosta esitelläkseen ystävänsä Adam Sandlerin, joka esitti tilaisuudessa laulun ohjelman värikkäästä historiasta.
SNL-illanvieton jälkeen näyttelijä nähtiin palaamassa hotelliinsa avustettuna. Hän tukeutui myös kävelykeppiin.
Tätä ennen Jackin edellinen julkinen näyttäytyminen tapahtui toukokuussa 2023 jolloin hän kävi katsastamassa koripallo-ottelun.