Hyhhyh! Epätoivo ajoi Elton Johnin ällöttävään ratkaisuun

Kauppias kertoo näkemästään käytöksestä jenkkilehdistölle.
Laulaja Elton John, 77, joutui TMZ:n mukaan tiukkaan paikkaan ollessaan kenkäkaupoilla Ranskan Nizzassa. Sugarkikz-nimisessä kaupassa valikoimaa tutkinut Elton virtsasi muovipulloon kauppiaan kertoman mukaan.
Kauppias Ryan Sukkar kertoo, että Eltonin henkivartija kysyi häneltä, onko lähistöllä julkista vessaa. Kun tällaista ei löytynyt tarpeeksi lyhyen matkan päästä, Elton pyysi vartijaltaan pullon ja asteli syrjemmälle.
Jo valmiiksi kyseenalainen tilanne muuttui astetta ällömmäksi, kun Elton kauppiaan kertoman mukaan sotki lattiaakin puuhissaan. Herrasmiehenä hän kuitenkin pyysi itse turvamieheltään pyyhkeen, jolla siivosi omat sotkunsa.
Kauppiaan kerrotaan olleen ensin järkyttynyt Eltonin teosta, koska tällaista ei ollut hänen kolmivuotisen uransa aikana aiemmin tapahtunut.

Ryan ei ensin tiennyt, kuka kaupassa oli, joten hän oli kysynyt Eltonilta tämän ammattia. Mies oli vastannut yksinkertaisesti olevansa Elton John. Ryan oli googlannut nimen ennen kuin Elton maksoi kenkäostoksensa, ja nappasi sitten kuvan tähdestä ennen tämän poistuessa.
Kuva julkaistiin Sugarkikzin Instagram-tarinoissa maanantai-aamupäivällä Suomen aikaa.
Tilanteen olisi voinut kuvitella päättyvän kiusallisesti, mutta miehet kättelivät toisiaan ennen kuin Elton, henkivartija, pojat ja uudet kengät lähtivät kaupasta. Tarina ei kerro, saiko Elton puhdistettua käsiään kekseliään vessareissun ja kädenpuristuksen välissä.
Ryan totesi TMZ:lle, että Elton oli oikein mukava tyyppi.